Transnistrian Highway

Uutisjutun metsästäjät 

Seuraava tarina ei välttämättä ole tosi, mutta mikäpä täällä maailmassa on. Ehkä olen vain nähnyt tämän tyyppistä unta, kun kerran muistikuvia asiasta pyörii sitkeästi mielessäni. Joskus unet ovat taruja ihmeellisempiä, eikä niitä aina voi erottaa totuudesta.

Muistikuvani alkavat siitä, kun olin viime kesänä tekemässä juttua eräälle sanomalehdelle Transnistrian huumekartelleista. Transnistria on pieni kaistale Moldovian ja Ukrainan välissä. Sen asukkaat uskovat elävänsä omassa itsenäisessä valtiossaan, mutta muulla maailmalla on asiasta hieman eri käsitys.

Olin saanut oppaakseni ja tulkikseni romanialaisen Amelia -nimisen naisen, joka työskenteli toimittajana paikallisessa lehdessä. Olimme ajelleet pitkin maaseutua Moldovan ja Ukrainan rajalla ja tutustuneet moniin eri paikkakuntiin ja haastatelleet niissä asuvia ihmisiä. Tarkoituksemme oli päästä kuvaamaan salaa isoa unikkoviljelmää, jonka huhuttiin sijaitsevan Transnistrian pohjoisosassa lähellä Ukrainan rajaa. Kun lähestyimme pientä Socolovkan kylää, huomiomme kiinnittyi siihen, että perässämme ajoi henkilöauto, jossa istui kaksi miestä. Se oli seurannut meitä jo pitkään.

"Ne taitavat epäillä jotain", Amelia sanoi ja osoitti peukalollaan taaksepäin.

Vilkaisin peiliin ja näin meitä seuraavan ruskean auton, joka oli Lada-merkkinen.

"Täällä sana kulkee nopeasti", Amelia lisäsi.

Kysyin, oliko meidän syytä olla huolissamme.

"Ei välttämättä", Amelia arvioi. "Täällä on tapana, että salainen palvelu tarkkailee ulkomaalaisia. Ne eivät ehkä vielä tiedä, mitä olemme tekemässä. Kunhan seurailevat. Totut pian tällaiseen. Kun on aina varjostajia kannoilla, siihen ei lopulta enää kiinnitä paljon huomiota."

Huokaisin helpotuksesta. Olin jo ehtinyt pelätä, että jotain ikävää voisi tapahtua. Ei olisi kuitenkaan kannattanut huokailla helpotuksesta vielä tässä vaiheessa, sillä noin kilometrin päässä ajoi yllättäen sivutieltä pakettiauto eteemme poikittain tielle. Meidän oli pakko pysähtyä. Ennen kuin kunnolla tajusimme, mitä oli tapahtumassa, pakettiautosta nousi neljä miestä aseet kädessään ja käveli kohti autoamme. Samaan aikaan ruskea Lada pysähtyi peräämme.


Metsästäjistä tulee saalis

"Nyt taitaa käydä hassusti", sain sanotuksi. Amelia ei vastannut mitään. Näin pelkoa hänen kasvoillaan. Tämä ei tainnut olla mikään tavallinen ratsia.

Miehet tulivat automme viereen ja viittasivat kädellään meitä avaamaan ensiksi ikkunan ja seuraavaksi oven. Kun silmien korkeudella heiluu Kalashnikov AK-47 -rynnäkkökiväärin piippu, jota pitelevät karvaiset käsivarret, käskyt tajuaa, vaikka ei kieltä ymmärtäisikään. Asetta pitelevä mies oli tumma ja kauttaaltaan hyvin karvainen. Hänellä oli musta lyhyeksi leikattu tukka ja tuuheat viikset. Vaalean, hieman likaisen kauluspaidan rintataskussa törrötti auki repäisty paketti moldovialaisia Doina -savukkeita.

Miehet sanoivat jotain, mitä en ymmärtänyt.

"Meidän on seurattava", Amelia käänsi.

Nousimme autostamme. Meidät talutettiin käsivarsista kiinni pitäen pakettiauton taakse ja työnnettiin sen peräkoppiin. Miesten otteet olivat kovakouraisia. Kaksi heistä nousi autoon perässämme ilmeisesti vartioimaan meitä. He istuivat tavaratilan ainoille penkeille. Ovi läimäytettiin kiinni, ja pakettiauto lähti liikkeelle. Auto pomppi ja heilui pienellä maantiellä, joten meidän oli pakko istuutua sen lattialle yritettyämme ensiksi olla kyykkyasennossa, jotta vaatteemme eivät likaantuisi.

Auton tavaratilaan tuli vain hieman valoa kuraisesta takaikkunasta. Istuimme toisiamme tuijottaen puhumatta mitään. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ja yllättäen, että en keksinyt mitään sanottavaa. Jopa sellainen ajatus kävi mielessäni, että ehkä Amelia on jollakin tavalla juonessa mukana, ja minä olen ainoa todellinen uhri, joka on kidnapattu lunnaiden toivossa. Tilanne oli karmeudestaan huolimatta jollakin tavalla absurdi - jopa siinä määrin, että mietin, kuinka suuria lunnaita minusta vaaditaan. Ja nyt nähtäisiin sekin, minkä arvoiseksi työnantajani minut arvioi.

Noin puolen tunnin kuluttua sieppauksestamme pakettiauto pysähtyi, ja sen takaovi tempaistiin auki. Ovella seisoi sama tuuheaviiksinen mies, joka oli meidän vanginnut. Huomasin, että miehen savukerasiassa oli enää kaksi savuketta, kun niitä aikaisemmin oli ollut viisi tai kuusi. Meidät talutettiin sisälle isoon varastorakennukseen, jonka takaosassa oleviin erillisiin huoneisiin meidät lukittiin. Amelia katsoi minun suuntaani ja hymyili surumielisesti, kun häntä talutettiin huoneensa ovesta sisälle. Yritin hymyillä takaisin mahdollisimman rohkaisevasti, vaikka tilanteessa ei ollut mitään hymyilyttävää. Tämän jälkeen en enää nähnyt Ameliaa.

Kun olin ollut noin puoli tuntia huoneessani, sen ovi avattiin, ja minut komennettiin ulos. Varastohallissa oli useita miehiä. Yksi kehotti minua huonolla englanninkielellä seuraamaan univormupukuista miestä, joka seisoi vieressäni. Kävelin miehen perässä varastohallin läpi sen toiseen päähän, josta vei ovi jonkinlaiseen toimistohuoneeseen. Huoneessa oli suuri kirjoituspöytä, pari tuolia sekä muutamia kaappeja. Huoneen keskellä oli yksinäinen tuoli, johon minut käskettiin istumaan. Kirjoituspöydän takaa nousi noin nelikymppinen mies ja alkoi puhua minulle murteellisella englanninkielellä. Hän kysyi, millä asioilla liikun Transnistriassa. Vastasin, että olen toimittaja, ja teen juttua tästä ihmeellisen kauniista maasta, jonka itsenäisyyttä useimmat valtiot kieltäytyvät tunnustamasta. Minä tietenkin tunnustan sen.

"Mitä erityisesti haluatte täällä nähdä?", mies kysyi. Säpsähdin hieman, vaikka olin odottanutkin tällaista kysymystä. Olin miettinyt jonkinlaista peitetarinaa lyhyen vankeuteni aikana, mutta nyt se ei tuntunut enää kovin järkevältä. Vastasin, että minua kiinnostavat erityisesti vanhat luostarit ja viininviljelys. Mies purskahti nauramaan. Hän ei ilmeisesti uskonut sanaakaan siitä, mitä olin sanonut. Enkä sivumennen sanoen uskonut itsekään. Peitetarinan olisi pitänyt olla parempi. Koska en ollut kuvitellut mitään tällaista tapahtuvan, minulla ei ollut peitetarinaa.

Mies soitti jonnekin vanhanaikaisella puhelimella, jonka valmistusmaaksi olisin arvellut Itä-Saksaa, jos minulta olisi kysytty. Hetken kuluttua huoneeseen saapui vanhempi mies, jolla oli mukanaan lääkärinlaukkua muistuttava nahkasalkku. Pian kävi ilmi, että salkku todella oli jonkinlainen lääkärinlaukku - jos siellä olleita epämääräisiä ruiskeita ja neuloja ja kidusvälineiltä näyttäviä pihtejä voitiin lääkärin varusteina pitää. Mies otti pienen pullon ja imi siitä injektioruiskuun jotain ainetta. Olin aivan kauhuissani, koska pelkäsin saavani HIV-tartunnan likaisesta neulasta, jos minua pistettäisiin, niin kuin näytti ilmeiseltä.


Totuus on pienessä pullossa

Mies kääri hihani ylös ja tökkäsi saman tien neulan käsivarteeni ilman mitään sen kummempia desinfiointeja, jollaisiin olin Suomessa tottunut.

"Tämä auttaa teitä muistamaan asioita", mies sanoi. "Me olemme moderneja ihmisiä ja käytämme tieteen viimeisiä saavutuksia."

Katsoin pullossa olevaa kyrillistä tekstiä ja arvelin aineen olevan peräisin KGB:n vastavakoiluosastolta tai jostakin muusta lähteestä entisen Neuvostoliiton alueelta. Venäläiset hallitsivat kemian, siitä olin tietoinen.

"Hetken päästä alatte kertoa kaiken, mitä me haluamme tietää", pistoksen antanut mies sanoi. "Ja tällä aineella on pieni sivuvaikutuskin, minkä tulette myöhemmin huomaamaan. Mutta älkää pelätkö, vaikutus ei ole pysyvä. Muutaman tunnin päästä se on ohi."

Ihmettelin mistä sivuvaikutuksesta mies puhuu, vai tarkoittiko hän ehkä aineen varsinaista vaikutusta, jonka aloin jo itsekin huomata. Minua huimasi, ja oloni tuntui epätodelliselta. Huone näytti kieppuvan silmissäni niin, että olin vähällä pudota tuolista. Piikin pistänyt mies oli ilmeisesti odottanut tätä, koska hän seisoi takanani ja piti minua kiinni hartioista. Noin parin minuutin kuluttua huomaus alkoi mennä ohi, ja tunsin oloni erittäin rauhalliseksi ja levolliseksi. Maailma ympärilläni ei tuntunut todelliselta. Tässä vaiheessa minulle alkoi selvitä myös, mitä mies oli tarkoittanut sillä sivuvaikutuksella. Huomasin saavani erektion, vaikka tilanteessa ei ollut mitään kiihottavaa - päinvastoin. Vedin hieman jalkojani yhteen, ettei kiusallinen pullistuma housuissani näkyisi. Miehet naureskelivat keskenään.

Seuraavaksi alkoi kuulustelu. Tällä kerralla en enää yrittänyt kertoa mitään peitetarinoita vaan kerroin kaikki asiat niin kuin ne olivat, eli että olin tekemässä juttua huumekartelleista ja salaisista unikkoviljelmistä. Minulla oli suuri tarve kertoa kaikki mahdolliset salaisuuteni, ja kuulustelija joutui suorastaan hillitsemään minua ja toistelemaan, etteivät he ole kiinnostuneita joistakin lapsuuden kolttosistani tai ylinopeuksistani.

Kuulustelija selosti minulle, vaikka en kaikkea ymmärtänytkään, että toimintani on ollut paikallisen väestön kannalta erittäin vahingollista, ja että minua pidetään tästä syystä vihollisena. Tuhannet ihmiset saavat toimeentulonsa suoraan tai välillisesti unikon viljelemisestä, oopiumin valmistamisesta, heroiinin jalostamisesta, huumeiden kuljettamisesta sekä monimuotoisesta huumekaupasta. Koko Euroopan kattava bisnes tuottaa niin paljon tuloja, että voidaan sanoa koko alueen elävän sillä. Paikalliset sairaalat ja koulutkin pyörivät huumerahalla. Ja nyt alueelta on saatu kiinni typerä ulkomaalainen agentti, joka on yrittänyt sabotoida kaiken ja tuhota elintärkeän bisneksen ja elintärkeät rahavirrat. Ilman näitä rahoja koko seutukunta köyhtyisi, ja alkaisi nälänhätä. Tästä syystä kiinni saatuja vihollisia kohdellaan määrätietoisen ankarasti.

Kuulustelun aikana oli ehtinyt tulla pimeää. Huomasin kuulusteluhuoneen ikkunoista auringonlaskun viimeisten säteiden välkehtivän puiden oksien välissä. Mietin, tulenko enää näkemään aurinkoa.

Lopulta kuulustelija sulki mappinsa ja katsoi minuun. "Valitettavasti emme voi päästää teitä lähtemään", hän totesi vakava ilme kasvoillaan. "Olette ehkä toiminut harkitsemattomasti tekojenne seurauksia ymmärtämättä, mutta olette siitä huolimatta suuri uhka meille." Tämän sanottuaan mies kutsui paikalle kaksi muuta miestä ja sanoi heille jotain. Ymmärrän muutaman sanan venäjää, ja tulkitsin miehen sanat niin kuin hän olisi sanonut, että viekää tämä mies ja pitäkää hauskaa. Mutta eihän se niin voinut olla. Olin varmaan ymmärtänyt väärin.

Toinen miehistä otti minua käsivarresta kiinni ja lähdimme kävelemään takaisin isoon halliin. Käveleminen oli alussa hankalaa, kunnes sain totuusseerumin jäykistämän penikseni siirtymään sivusuuntaan, niin että se mahtui housunlahkeeseen. Hallin toisella reunalla oli tuttu pakettiauto, jonka perälle minut heitettiin. Miehet nousivat ohjaamoon ja lähtivät ajamaan. Kemikaalien vaikutus tuntui vielä kehossani. Erektio ei ollut lakannut, ja oloni tuntui sekavalta. Mietin, kuinka kauan aineen vaikutus oikein kestää. Olisin jo halunnut saada itseni normaaliin tilaan niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Noin kymmenen minuutin kuluttua auto pysähtyi, ja minut talutettiin erään rakennuksen takapihalle ja sieltä sisälle rakennukseen. Jostakin kuului musiikkia ja puheen sorinaa. Miehet veivät minut pieneen huoneeseen ja käskivät riisuutua. Arastelin hieman, koska en yleensä riisu muiden nähden, enkä ainakaan siinä tilassa, jossa parhaillaan olin. Miehet eivät kuitenkaan jättäneet valinnan varaa. He alkoivat töniä minua ja repiä vaatteita päältäni. "Understand", toinen huusi ja löi minua kipeästi käsivarteen. Tämä jälkeen he lopettivat repimisen ja tönimisen, ja toinen heistä ölähti jotain. Tajusin, että hän antoi minulle tilaisuuden itse riisuutua, tai väkivalta kovenisi. En voinut mitään Yksi kerrallaan heitin vaatteet yltäni jättäen housut viimeiseksi. Kun lopulta laskin alushousut alas, penikseni pompahti pystyyn kuin jousi housujen kuminauhan alta. Ihmettelin, kuinka se voi seisoa, vaikka en koe olevani millään tavalla kiihottuneessa tilassa. Olin vielä jonkin verran sekaisin minulle annetuista kemikaaleista.

Miehet poistuivat ja jättivät minut hetkeksi yksin huoneeseen. Istuuduin alas sohvalle ja jäin odottamaan, mitä tapahtuisi.

Muutaman minuutin kuluttua huoneen ovi avautui uudestaan, ja kaksi miestä, joita en ollut ennen nähnyt, seisoi oviaukossa. Ymmärsin heidän elekielestään ja merkeistään, että minun on seurattava heitä. "Let´s have fun" ja "party, party", he hokivat huonolla englanninkielellä, enkä ymmärtänyt, mitä he oikein tarkoittavat. "You have to sing rock´n roll", he vitsailivat ja naureskelivat. "Can you sing". Lähdin seuraamaan miehiä peitellen samalla toisella kädellä törröttävää penistäni. Olin vielä hieman huumaantunut totuusseerumista, mutta pystyin silti jollakin tavalla kävelemään.


Yllätysesiintyjä

Miehet veivät minut erään oven luokse, jonka takaa kuului musiikkia ja puheen sorinaa. He selittävät, niin hyvin kuin huonolla kielitaidollaan pystyivät, että minun on laulettava "rokkia" huoneessa, jonne minut viedään. Miesten puheet tuntuivat käsittämättömiltä. Ihmettelin, että tätäkö se hauskanpito on, josta he ovat keskenään puhuneet. Miksen voi saman tien laulaa tässä. Enhän minä edes osaa laulaa. Tai ehkä jotain, mutta en juuri mitään.

Miehet aukaisivat oven, ja sen takaa paljastui kirkkailla värivaloilla valaistu tila, jonka reunoilla oli verhoja. Se näytti olevan jonkinlainen näyttämö tai esiintymislava. Sen nurkassa oli pari mikrofonia ja joitakin soittimia ja vahvistimia. Pimeästä lavan takaa, ilmeisesti katsomosta, kuului puheensorinaa ja astioiden kilahtelua. Miehet käskivät minun astua sisälle huoneeseen ja sulkivat sen jälkeen oven perässään.

Seisoin ihmetellen paikoillaan enkä oikein tiennyt mitä minun pitäisi tehdä ja mistä oikein on kysymys. Hetken odoteltuani taustalla olevaan tilaan syttyivät himmeät valot, jolloin näin, että se oli jonkinlainen ravintola tai klubi tai muu tämän tyyppinen tila. Siellä oli ihmisiä istumassa pöytien ääressä. Joillakin oli juomalasit edessään ja joillakin jotain ruokailuun liittyvää. Etummaisesta pöydästä nousi tummatukkainen nainen ja käveli luokseni. Hän otti mikrofonin käteensä ja kuulutti jotain yleisölle samalla kun talutti minut lavan reunalle. Yleisön joukosta kuului viheltämistä ja huudahduksia. Yritin edelleen peitellä kädelläni jäykistynyttä kaluani, jonka tila ei tuntunut muuttuneen siitä, mikä se oli ollut viimeisen tunnin ajan eli siitä asti, kun olin saanut totuusseerumipistoksen. Yli tunnin jatkunut kivikova erektio alkoi jo tuntua kivuliaalta. Painoin penikseni yläviistoon vatsaani vasten ja pidin kättäni sen peittona.

Nainen puhui romaniaa tai jotain sen murretta, enkä ymmärtänyt, mitä hän sanoi. Välillä hän kuitenkin sanoi jotain myös englanniksi, ja tällöin ymmärsin, että minun todellakin oletettiin laulavan yleisölle. Ilmeisesti hauskuus piili siinä, että huumattu ja vangittu alaston ihminen - kiinni saatu vihollinen - esiintyy nöyryyttävästi lääkkeillä kiihotetussa tilassa. Täällä ei ilmeisesti tunnettu Geneven sopimusta sotavankien asiallisesta kohtelusta.

Esiteltyään minut nauravalle yleisölle nainen, joka kertoi nimekseen Irene, ojensi mikrofonin minulle ja kehotti minua esiintymään. Samalla hän näytti kädellään merkin, ja kaiuttimista alkoi kuulua vanha Roy Orbisonin "Oh Pretty Woman", jota olin sentään joskus karaokena laulanut. Soitettu versiokin oli jonkinlainen karaoke -kappale, koska siinä ei ollut solistin osuutta.

Kun musiikki jatkui, aloin vaistomaisesti laulaa sen tahdissa. Alettuani laulaa en enää jaksanut pitää toista kättäni penikseni päällä vaan annoin sen sojottaa vapaasti kohti yleisöä. Tässä vaiheessa salista kuului vihellystä ja huudahteluja.

Muutaman kappaleen laulettuani aloin jo kyllästyä koko hommaan, ja yleisökään ei enää jaksanut seurata minua. Minusta oli otettu irti se määrä hauskuutta kun oli mahdollista. Seuraavat asiat tulisivat olemaan vähemmän hauskoja.

Kun kyseenalainen yökerhoesiintyminen oli ohi, kaksi mustaviiksistä miestä ohjasi minut ulos näyttämön ovesta käytävään, jota pitkin kävelimme takapihalle. Siellä odotti jo tutuksi tullut pakettiauto, jonka peräkoppiin minut heitettiin. Auto lähti liikkeelle voimakkaasti kiihdyttäen.

Heittelehdin noin tunnin ajan auton tavaratilassa, kun se syöksyi pitkin öisiä Transnistrian maanteitä. Lopulta kuljettaja jarrutti voimakkaasti, ja auto pysähtyi. Minulle annetun lääkkeen vaikutus oli asteittain lakannut pomppuisen matkan aikana, ja oloni alkoi olla normaali. Auton takaovi tempaistiin auki, ja minua viittilöitiin nousemaan ulos. Kävelin kahden miehen saattelemana kohti hämärästi valaistua rakennusta, joka näytti uusklassisesta tyylistä päätellen olevan peräisin ajalta, jolloin seutukunta kuului keisarillisen Venäjän alaisuuteen. Rakennustaiteen yksityiskohdat eivät tosin tässä vaiheessa erityisesti kiinnostaneet minua. Sanaakaan sanomatta miehet johdattelivat minut sisälle rakennukseen, jossa minut lukittiin pieneen huoneeseen, johon vei ovi eteishallista.

Huoneessa oli kaltereilla varustettu ikkuna, josta oli näkymä talon takapihalle. Päättelin huoneen olevan jonkinlainen pidätysselli. Sen yhteydessä oli erillinen WC. Sillä aikaa kun käytin tämän pienen eriön mahdollisuuksia hyväkseni, huoneeseen oli tuotu tarjottimella muutamia juustovoileipiä sekä lasi viiniä. Leipiä ahmiessani - en ollut syönyt moneen tuntiin - mietin, onkohan kyseessä viimeinen ateriani. Ehkä vangitsijani siksi tarjosivat minulle viiniä. Tai ehkä juoman valitseminen johtui vain siitä, että alue on viininviljelyseutua.

Yhtä asiaa ihmettelin. Nimittäin sitä, että minulle ei ollut vieläkään annettu vaatteita. Mitä vangitsijani oikein aikoivat. Onneksi huone oli lämmin, joten alastomuus ei aiheuttanut kuin nolon tunteen. Päivän koettelemuksia miettiessäni heittäydyin huoneen ainoalle vuoteelle jonka päällä oli nuhjuinen patja ja paksu höyhentyyny. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä tulevan kohtaloni miettiminen hermostutti. Enkä sitä paitsi saa hyvin nukutuksi, jos valot palavat. Huoneen lamppua ei saanut sammutettua.

Tunnin tai kahden ajan vuoteella kieriskeltyäni säpsähdin siihen, kun ulkoa kuului pihaan ajavan auton ääni. Ovia avattiin ja kuulin miesten puhetta. Olin kuulevinani myös naisen äänen. Ulko-oven avaamisesta tiesin, että seurue tuli sisälle taloon. Eteisessä käytiin vielä jonkin aikaa kiivasta keskustelua, kunnes askeleet lähestyivät huoneeni ovea ja se aukaistiin. Oviaukossa seisoi sama mies, joka oli lukinnut minut sisälle. "Saat vieraita", hän sanoi murteellisella englanninkielellä ja vetäisi oven reunan takaa näkyviin alastoman naisen. Amelian. Seurueen kaksi muuta mistä hörähtivät nauramaan.

Ovi jysähti kiinni, ja Amelia jäi seisomaan keskelle huonetta. Hänen hiuksensa olivat sekaisin, ja hänellä oli lievä ruhje vasemmassa silmäkulmassa. Hänen huulessaan oli haava, josta vuoti verta. Hän näytti itkeneeltä ja tuntui olevan pois tolaltaan.

Kohteliaana miehenä pomppasin ylös sängyltä tarkoituksenani luovuttaa huoneen ainoa istumapaikka naiselle, joka oli yllättäen ilmestynyt seuraani. Amelia ei tuntunut reagoivan eleeseeni mitenkään, joten tein aloitteen ja kysyin häneltä, haluaisiko hän istua. Amelia säpsähti kuin olisi herännyt unesta, vilkaisi sänkyä ja asettui sen reunalle istumaan jättäen tilaa myös minulle. Arastelin hieman alastoman naisen lähelle menemistä, kunnes Amelia viittasi kädellään minua istumaan. Muutamaan minuuttiin emme sanoneet toisillemme mitään vaan pelkästään istuimme paikallemme aivan kuin jotain odottaen.

Hiljaisuus alkoi tuntua kiusalliselta, joten kysyin Amelialta, haluaisiko hän puhdistaa vammojaan raanavedellä. Vessassa oli nimittäin raana ja lavuaari. Amelia otti ehdotukseni kiitollisuudella vastaan ja tuntui viipyvän mukavuuslaitoksessa ikuisuuden niin kuin naisilla monesti on tapana. Lopulta hän tuli ulos ovesta ja käveli viereeni istumaan. Nyt hän näytti paljon paremmalta kuin silloin, kun miehet olivat työntäneet hänet huoneeseeni. Hän oli harjannut hiuksensa ja puhdistanut kasvonsa niin, että niissä olevia vammoja tuskin enää näkyi. Hän vaikutti muutenkin puhtaalta ja raikkaalta olosuhteet huomioon ottaen. Kun hän oli istunut viereeni, kysyin häneltä, oliko häntä pahoinpidelty. Hän vastasi myöntävästi mutta lisäsi, että syy oli ollut osittain hänen itsensä. Hän oli väittänyt kuulustelijoilleen vastaan ja alkanut kinastella heidän kanssaan. Täkäläisessä kulttuurissa ei naiselle sallita sellaista.

"Meidät hirtetään huomenna", Amelia sanoi istuttuamme hetken hiljaa yhteisellä vuoteellamme.

Säpsähdin ja menin todennäköisesti aivan valkoiseksi järkytyksestä.

"Kai sinä sen tiesit. Vai luulitko, että saat lentolipun kotiin", Amalia sanoi kolkosti naurahtaen.

Meni aikaa ennen kun sain sanottua sanaakaan. Kun lopulta selvisin pahimmasta järkytyksestäni, kysyin häneltä, miten hän tiesi asiasta.

"Siitä päätettiin oikeudessa. Sinut tuomittiin poissaolevana, kun et sattunut olemaan paikalla. Saimme kuolemantuomion vakoilusta ja valtionvastaisesta vehkeilystä. Minut taidettiin tuomita maanpetoksestakin. Sama se, mistä tuomiot annettiin. Täkäläinen järjestelmä tuomitsee mistä haluaa. Jos ei ole sopivaa lakia, sellainen keksitään."

Ihmettelin, mikä ihmeen tuomioistuin antaa tuomioita syytettyä kuulematta. Amelia selitti, että alueella on monenlaisia tuomioistuimia. Suurin osa ulkomaailmaa ei tunnusta Transnistriaa edes itsenäiseksi maaksi, joten oikeuslaitoskin on mitä sattuu. Meidät oli tuominnut joku huumemafialle palveluksia tekevä paikallinen tuomari. Tuomio on kuitenkin pelkkä muodollisuus. Siitä oli päätetty jo etukäteen. Mafia haluaa meistä eroon, ja se on ainoa asia, millä on merkitystä. Amelia selitti, että keskushallituksen valta on alueella hyvin vähäinen, ja sen vuoksi mafia muodostaa ikään kuin valtion valtioon - joka itsekään ei ole oikea valtio.

Kysyin Amelialta, missä vaiheessa hänet oli riisuttu, ja miksei meille ole annettu vaatteita. Amelia selitti, että hänen vaadittiin riisuutuvan vasta oikeudenkäynnin jälkeen ennen kuin hänet tuotiin autolla rakennukseen jossa olimme. Huuleen tullut haava syntyi silloin, kun hän vastusti vaatteiden luovuttamista. Lopulta hänen oli kuitenkin annettava periksi. Amelia selitti, että alasti riisuminen on paikallisessa kulttuurissa osa nöyryyttävää rangaistusta, jonka tulemme kokemaan. Väestö suhtautuu alastomuuteen äärimmäisen häpeillen, sillä onhan alue entisiä ortodoksisen Venäjän ja Ottomaanien valtakunnan alusmaita. Tästä syystä alasti teloittaminen yleisön edessä katsotaan äärimmäisen nöyryyttäväksi tavaksi tappaa ihminen. Juuri tätä mafia haluaa. Hirttämisemme toimii yleisenä pelotteena.

"Aiotaanko meidät hirttää alasti?", sain kysytyksi. "Onko paikalla yleisöä?" Tämän sanottuani lysähdin kasaan, ja tuntui että oksennan minä hetkenä tahansa. Ajatus teloituksesta oli niin ahdistava, että koin jonkinlaista heikotuksen tunnetta. Olisin varmaan pyörtynyt ellen olisi jo ollut puolimakaavassa asennossa.

Olin joskus miettinyt, miltä kuolemaan tuomituista tuntuu viettää viimeinen yönsä. Nyt tiesin sen omakohtaisesti, vaikka halusin vieläkin uskoa, että kaikki olisi vain pahaa unta. Yhdessä asiassa tilanteeni sentään oli erilainen kuin useimpien kohtalotovereitteni. Minulla ei ollut päälläni vanginpukua niin kuin tavallisilla vangeilla. Minulla ei ollut päälläni mitään. Ja vieressäni kapealla pidätyssellin sängyllä makaili alaston nainen. Tilanne oli kokonaisuudessaan kuitenkin sellainen, että alastomuutta ei halunnut miettiä siinä mielessä kuin sitä ehkä muissa olosuhteissa ehkä miettisi. Kun hirttosilmukka uhkaa, seksuaaliset fantasiat eivät ole päällimmäisinä mielessä. Tämä päti meihin molempiin.


Yö on pitkä

Kukapa haluaisi tuhlata viimeisen yönsä nukkumiseen, kun aamulla odottaa ikiuni. Niinpä mekään emme paljon nukkuneet vaan keskustelimme kaikesta mahdollisesta hyvin avoimesti. Mitäpä sitä tässä vaiheessa enää henkilökohtaisia asioitakaan salailemaan. Amelia kertoi, ettei häntä edes kiinnostaisi seksi miehen kanssa, sillä hänellä on ollut naisystäviä. Hän on lesbo. Yhden kerran hän on seurustellut miehen kanssa, koska tällöin hän ei vielä ollut varma seksuaalisesta suuntautumisestaan. Sen jälkeen kun asia valkeni hänelle, miehet eivät ole kiinnostaneet.

En tiennyt miten Amelian yllättävään tunnustukseen olisi pitänyt suhtautua. Ei kai mitenkään. Homo tai lesbo tai vaikka trans. Onko siellä tällaisella hetkellä merkitystä.

"Mutta jos haluat viimeisenä yönäsi minua, en pane vastaan", Amelia tokaisi yllättäen samanlaisella huolettomuudelle kuin jos hän olisi sanonut, että jos haluan vettä, hän voi tuoda minullekin lasillisen. Säpsähdin tällaista yllättävää tarjousta ja vastasin, että ei minulla ole mitään sellaista mielessäni, Amelian ei tarvitse pelätä.

"Mutta jos muutat mielesi, niin sama minulle", Amelia jatkoi. "Täytyyhän miehen saada toteuttaa viimeinen toiveensa", hän lisäsi naurahtaen samanlaisella kolkolla äänellä kuin silloin, kun hän kertoi kuolemantuomioistamme. Vastaisin, että ei minulla todellakaan ole mitään sellaisia aikeita.

Vaikka minulle ei tilanteesta johtuen todellakaan ollut minkäänlaisia suunnitelmia Amelian suhteen, hänen erikoinen tarjouksensa - jos sitä sellaisena voidaan pitää - jäi kummittelemaan mieleeni. Tarkkailin Amelian vartaloa ja mietin, että joissakin toisissa olosuhteissa voisin kokea kiinnostuksen tunnetta sitä kohtaan. Tällä hetkellä kuitenkin tuntui, että mikään kiihoke ei saisi minua kiinnostumaan yhdestäkään naisesta seksuaalisessa mielessä. Mielessäni väikkyvä hirttosilmukan kuva sammutti tehokkaasti kaikki tuon tyyppiset ajatuksen idut.

Vaikka Amelia ei minua tuolla hetkellä naisena kiinnostanutkaan sanan tavanomaisessa merkityksessä, nostin jossakin vaiheessa käteni hänen päälleen ja aloin tunnustella sormillani hänen vartalonsa yksityiskohtia. Syynä oli osittain se, että sänky oli kapea, ja jossakin kättä oli pidettävä. Yleinen turtumus ja aamulla odottavan kohtalon pelko puolestaan sai aikaan "millään ei ole mitään väliä" tunnelman, joka salli suunnittelemattomien tekojen tekemisen. Minulla ei ollut mitään tarkoitusta tai taka-ajatusta, kun annoin sormieni vaellella Amelian siloisen vatsan päällä. Toimintani oli pelkkää hermostunutta ajankulua.

Olin ilmeisesti vajonnut jo melkein puoliuneen huoneen lämmössä, kun sormeni yhä seikkailivat Amelian iholla. Tunsin hänen vasemman rintansa alapinnan, jonka kohdattuani annoin sormieni hitaasti siirtyä rinnan päälle tunnustelemaan reunoilta pehmeää mutta keskeltä kovaa nänniä. Tuntui, että se kovettui, kun sormeni osuivat siihen. Amelia hätkähti samalla hieman. Puristin kämmeneni kiinni, niin että koko rinta jäi otteeseeni. Se oli pehmeä ja lämmin, ja siitä kiinni pitäminen tuntui mukavalta. Tässä vaiheessa huomasin ensimmäisen kerran itse reagoivani Amelian naisellisiin muotoihin niin kuin mies normaalitilanteessa reagoi. Aloin tuntea veren virtaavan alavatsassani olevaan elimeen, jota olin vasten tahtoani joutunut esittelemään transnistrialaisessa yökerhossa niin, että vieläkin inhotti. Esiintymisestä oli todellakin ollut seksuaalinen nautinto kaukana, vaikka toisin olisi voinut "kuvasta" päätellä. Mutta nyt tilanne oli erilainen.

Siirsin käteni hiljalleen takaisin Amelian vatsan päälle ja annoin sen valua hitaasti kohti alavatsaa. Vaikka Amelian vatsanahan siloinen iho ei vähäisessäkään määrin muistuttanut Saharan karkeaa hiekkaa, kuvittelin olevani Saharan autiomaassa lähestymässä keidasta, jossa kasvaa palmuja. Jännitin, milloin kohtaisin ensimmäisen palmun. Siirsin kättäni millin kerrallaan kohti Amelian jalkoja. Lopulta odotukseni palkittiin, ja tunsin ensimmäiset häpykarvat sormieni välissä. Käänsin hieman kasvojani, jotta näin mitä olin tekemässä. Annoin sormieni haroa karvoitusta, joka monilla eteläisten maiden naisilla on tumma ja tuuhea, elleivät he leikkaa sitä. Amelialla karvoitus oli lähes luonnontilassaan ulottuen jonkin verran reisienkin päälle. Amelia ei ollut ilmeisesti ajanut viime aikoina bikinirajojaan. Tunnustelin karvoituksen reunoja eri suunnissa, jolloin Amelia hieman hytkähteli. Sormeni kutittivat häntä.

Aika kului ja sormeni jatkoivat seikkailuaan. Amelian tumman alapään karvoituksen harominen ja silittäminen toi väkisinkin mieleeni tietynlaisia ajatuksia, joiden seurauksena oma alapääni reagoi niin kuin sen tämän tyyppisissä tilanteissa kuuluukin reagoida. Penikseni sojotti kivikovana kohti vatsaani. Näin kova en muistanut sen olleen edes silloin, kun sitä totuusseerumilla kiihotettiin. Amelia huomasi tilani, kun penikseni hipaisi vahingossa hänen reittänsä. "Sano vain jos haluat", hän huomautti rikkoen yli puoli tuntia kestäneen hiljaisuuden. Mumisin jotakin epämääräistä ja kohottauduin osittain Amelian päälle makaamaan. Tarkoituksenani ei ollut tarttua hänen tarjoukseensa, jota hän sitkeästi toisti, vaan pelkästään tunnustella hänen sileää ihoaan poskeani vasten.

Makaisin pää Amelian vatsan päällä niin, että tunsin hänen pehmeän ihonsa oman poskeni ihoa vasten. Hän tuoksui raikkaalta, mikä tuntui ihmeelliseltä kaiken kokemamme jälkeen. Olimmehan sentään olleet likaisen pakettiauton tavaratilassakin. Muistin, että Amelia oli viipynyt WC:ssä kauan. Ehkä hän oli pessyt itsensä kokonaan.

Kasvoni olivat Amelian jalkojen suuntaan, joten näin silmieni edessä hänen tuuhean mustan karvoituksensa. Koin tuolla hetkellä onnellisuutta siitä, että olin vanhanaikainen mies, jolle kultaisen kolmion salat voittavat mennen tullen sen mitä posliinikaupassa olisi tarjolla. Annoin kasvojeni siirtyä lähemmäksi Amelian jalkoja, jolloin tunsin ensimmäiset karvat poskeani vasten. Aamulla odottava hirttosilmukka oli kadonnut mielestäni, ja ajattelin vain sitä hetkeä, jota elin. Siirsin vielä lisää päätäni kohti Amelian varpaita niin, että hänen karvoituksensa oli suoraan poskeani vasten. Tällaisella lämpimällä tyynyllä maatessani tunsin oloni yllättävän rauhalliseksi ja levolliseksi, mitä ei tosin jalkovälistäni tököttävästä täyteen mittaansa paisuneesta sukupuolielimestäni olisi voinut päätellä. Nautiskelin tilanteesta ja olin paikallani tekemättä mitään.

"Tulehahan tänne ylemmäksi", Amelia tokaisi yllättäen ja herätti minut päiväunelmistani ihanalla pörrötyynylläni. Kohotin päätäni ja hivuttauduin niin, että kasvoni olivat vasten Amelian kasvoja. Olin koko ajan ollut sitä mieltä, että hän on tumma kaunis romanialainen nainen. Katsellessani hänen terävää nenäänsä ja paksuja huuliaan ja sileitä poskipäitään olin entistä vakuuttuneempi asiasta. Ihmettelin itsekin, miksi en ollut ihastunut häneen jo heti tavatessamme.

"Tiedän, mitä sinulla on mielessäsi", Amelia kuiskasi ja suuteli minua suulle. Samalla tunsin kuinka hänen sirot sormensa ja terävät kyntensä puristuivat jäykistyneen penikseni ympärille. Epämääräinen ääni "uuh" pääsi huuliltani, kun Amelia kiristi nyrkkiään ja tunnusteli sormillaan penistäni. Asiaa sen enempää miettimättä annoin omien sormieni uppoutua hänen häpykarvoituksensa sekaan. Tunsin hänen häpyhuulensa etusormeni pinnalla, ja lesbo tai ei, Ameliakin oli tässä vaiheessa selvästi kiihottuneessa tilassa. Hänen häpyhuulensa olivat kuumottavat ja pehmeän paksut. Liikuttelin sormiani hänen klitoriksensa ympärillä, mistä hän tuntui pitävän.

"Nouse päälleni, tehdään se", Amelia vaati, kun olin jonkin aikaa touhunnut sormillani hänen herkissä ruumiinosissaan. Tässä vaiheessa en enää miettinyt mitään vaan antauduin viettieni vietäväksi. Menin istumaan hajareisin hänen jalkojensa päälle ja käännyin siitä häntä kohti niin, että sain ohjattua penikseni hänen emättimensä suulle. Liikuttelin sitä muutaman kerran ylös ja alas hieroen Amelian herkkiä alueita. Hän nyökkäsi päällään, jolloin sijoitin penikseni kärjen oikealle kohdalle ja painoin kivikovan elimeni hänen sisäänsä.

"Uuh", sain taas vain sanottua, kun tunsin hänen lämpimän kostean emättimensä ympäröivän penikseni pintaa. Tältä siis tuntuu romanialainen nainen sisältä päin, mietin itsekseni ja aloin toimia niin kuin luonto on miehiä opettanut tällaisissa tilanteissa toiminaan. Samalla kun työntelin kaluani hänen sisäänsä lantioni voimakkailla liikkeillä, liikuttelin sitä myös ylä- ala -suunnassa, jotta Amelian häpykielikin saisi osansa. Sen stimuloiminenhan orgasmin lopulta aiheuttaa. Tiesin, että itselläni oli joskus ongelmia yhdynnän viemisessä loppuun, joten halusin edes Amelian saavan kaiken sen nautinnon, jonka hänelle pystyn tuottamaan. Olihan tämä ehkä hänen viimeinen yhdyntäkokemuksensa. Ja minun myös.

Muutaman minuutin kuluttua Amelia alkoi vaimeasti äänellä samalla kun hän veti minua lähemmäksi itseään. Kiihdytin tahtia ja hetken päästä tunsin kuinka Amelian emätin supisteli penikseni ympärillä orgasmin merkiksi. Olin jo aikeissa lopettaa, ja luopua tavoittelemasta itse laukeamista, mutta tilanne tuntui sen verran kiihottavalta, että jatkoin työntöjä vetäen samalla polvillani Amelian jalat yhteen, jolloin työnnöistä tuli tiukempia. Tunsin kuinka alavartalossani alkoi tuntua laukeamista edeltävä kihelmöinti. Verenkierto vilkastui koko kehossani, ja olin varmaan jo aivan punainen kasvoiltani. Tuntui, että olin lopulta kuin täydellä vauhdilla käyvä höyrykone. Mutta vauhti auttoi. Tunsin kuinka laukeamisen hetki läheni. "Aaaah", huokaisin, kun lopulta tunsin vatsanpohjassa tuntuvien kouristusten alkavan ja siemenesteen purkautuvan peniksestäni. "Aah, miltä tämä tuntuukaan", mumisin itsekseni kotimaisella kielellä, jota Amelia ei ymmärtänyt.

Makaisimme vähän aikaa osia alavartaloistamme sisäkkäin kunnes vedin jo hieman veltostuneen penikseni Amelian emättimestä. Amelia pyyhki ulos valuvaa spermaa sormiinsa ja litsaili sitä käsissään pyyhkien sen lopulta otsaansa ja nenänsä päälle. Hän hymyili ja näytti onnelliselta. Aikaisemmin yöllä oli tuntunut vielä siltä, että emme saisi nukuttua koko yönä. Hetken päästä nukuimme kuitenkin kuin viattomat pikkulinnut huomisesta huolta tuntematta.

Ankea aamu

Säpsähdin hereille, kun jostakin kuului kovaa kolinaa. Ikkunasta näkyivät nousevan aamuauringon säteet, jotka puiden varjojen kanssa loivat välkehtivät valoilmiön huoneen seinälle. Kolahtelu jatkui, ja totesin sen kuuluvan oven takaa isosta eteishallista. Ihmettelin, mitä siellä on tekeillä. Kuului myös kiivasta miesten keskustelua. Olin kuulevinani yhden naisäänenkin.

Jonkin ajan päästä oven lukko rapisi, ja ovi avattiin. Meille tuotiin tarjottimella jonkinlainen aamupala. Mietin, oliko se tarkoitettu viimeiseksi ateriaksemme. Olin tässä vaiheessa jo karistanut edellisen illan romanttisen tunnelman mielestäni ja alkanut ajatella nykyistä hetkeä - eli päivää, jolloin meidät tapettaisiin. Aamupalassa ei ollut kehumista, mutta eipä minulla ollut nälkäkään. Ajatus hirttosilmukasta vie tehokkaasti näläntunteen - tämä vinkkinä laihduttajille. Join kuitenkin mehua ja söin lautasellisen luumukiisseliä, koska minun teki mieli jotain imelää.

Ameliakin oli herännyt kolahteluun ja noussut käymään vessassa. Hän palasi sieltä juuri, kun vartija toi meille syötävää ja juotavaa. "Huomenta", sanoin hänelle, ja tuntui, että sanat juuttuivat kurkkuuni. "Minuakin pelottaa", Amelia vastasi. Hän ilmeisesti vaistosi äänestäni, mikä oli mielessäni. "Rakastan sinua", hän lisäsi.

Niin. Rakkaus. Kun aikaa on vähän, asiat saavat uuden tärkeysjärjestyksen. Olimme edellisenä iltana viettäneet yhdessä eroottisia hetkiä. En ollut kiihkon huumassa miettinyt, mitä oikeastaan tunnen tuota kaunista tummatukkaista naista kohtaan, jonka kauniita rintoja hyväilin. Rakkauttako? Vai pelkkää seksuaalista kiihottumista. Voiko toinen asia johtaa toiseen? Pitääkö ensiksi pidä rakastua? Vai voiko olla myös toisin päin. "Minäkin rakastan sinua", vastasin tietämättä, puhunko täydestä sydämestäni vain lausunko ainoastaan kohteliaisuuden. Katsoin Amelian kauniita surumielisiä kasvoja. Ehkä voisin rakastaakin häntä. Väliäkö sillä, että hän oli lesbo.

Kun olimme syöneet aamupalan, vartija kävi hakemassa ruokailuvälineet. Teräesineitä, kuten veitsiä, meille ei ollut annettu. Mehukannussa oli jäljellä mehua, ja vartija kaatoi sen laseihimme kehottaen meitä juomaan lasit tyhjiksi. "Kuuma päivä", hän sanoi selitykseksi.

Noin puolen tunnin päästä huoneen ovi avattiin, ja meitä kehotettiin siirtymään käytävään. Kun nousin sängyltä ja lähdin kävelemään, koin heikotusta. Tuntui, että pyörryn minä hetkenä tahansa. Minua oksetti, ja tein jo jonkinlaisen oksennuseleen, mutta se meni ohi. Ajatus siitä, että olimme matkalla hirtettäväksi, oli äärimmäisen ahdistava. Minun oli vaikeaa saada jalkani liikkumaan.

Saimme vielä lisäaikaa, sillä meitä ei lähdetty viemään ulos rakennuksesta vaan ainostaan suljettiin toiseen huoneeseen. Se oli ankeampi kuin huone, jossa olimme viettäneet yön. Siellä oli ainoastaan pieni pöytä ja sen vieressä kaksi vaatimatonta tuolia. Erillistä vessaa tai muitakaan mukavuuksia ei ollut.

Seuraavien tuntien aikana ei tapahtunut mitään, joten istuskelimme pöydän ääressä kohtaloamme odottaen. Emme kovin paljon puhuneet. Tuntui, ettei tuossa tilanteessa ole kovin paljoa sanottavaa - tai sanottavaa olisi niin paljon, ettei sitä ehtisi kuitenkaan sanoa. Tilanne tuntui epätodelliselta, vaikka se oli todellinen kuin mikä.

Puolen päivän jälkeen huoneen ulkopuolelta alkoi kuulua merkkejä siitä, että jotain on tapahtumassa. Pihaan ajoi autoja, ja käytävästä kuului keskustelua. Nyt kuulin aivan varmasti myös naisen äänen. Koska meillä ei ollut kelloja, en tiedä mihin aikaan huoneemme ovi vihdoin avattiin, ja meidät tultiin noutamaan viimeiselle matkallemme. Iltapäivää tuolloin kutenkin jo oli.

Vaikka Amelia oli vihjaillut, että meidät hirtettäisiin alastomina, olin silti kuvitellut, että ehkä me sittenkin saisimme vaatteet päällemme siinä vaiheessa, kun meidät viedään teloituspaikalle, sillä ei kai missään maailmassa sentään alastomia ihmisiä hirtetä. Ainakaan en ollut kuullut sellaisesta. Amelia oli kuitenkin oikeassa. Meille ei aiottu antaa vaatteita.

Kuulusteluja edellisenä päivänä johtanut mies kehotti meitä seuraaman häntä. Kolme aseistettua vartijaa varmisti, että emme karkaisi. Yhdellä oli pistooli kädessään, muilla se oli kotelossa. Kävelimme pihalle, jossa meidän komennettiin ison pakettiauton viereen seisomaan. Auton takaa ilmestyi isokokoinen, lihava nainen upseerin univormussa.

"Majuri Yuliana Petrarca, rajavartiolaitoksen esikunnasta, hän valvoo teloitustanne", kuulustelijamme esitteli. Sen jälkeen hän viittasi meitä nousemaan pakettiauton takaosaan.

Perässämme autoon tuli teloitustamme valvova majuri sekä yksi vartijoista. He halusivat ilmeisesti varmistaa, ettemme pystyisi välttämään hirttämistämme esimerkiksi puremalla toisiltamme kaulavaltimot auki tai minkä itsemurhatavan nyt keksisimmekin.

Auto ajoi pitkin kuoppaista tietä, ja meidän oli vaikea pysyä paikoillamme puisilla penkeillä. Majuri Petrarca vilkuili meitä vihaisen näköisenä. Erityisesti hän tuntui tuijottavan minua. Hän oli naiseksi varsin vastenmielisen näköinen. Hänellä oli huono iho, ja hänen mustat nutturalla olevat hiuksensa näyttivät rasvaisilta. Hänen sormensa olivat tupakan kellastamat. Majuri Petrarca näytti jonkin sortin sadistilta tai jopa psykopaatilta. Mietin, kuinka monta ihmishenkeä tai kidutusta hänellä on tunnollaan.

Lopulta auto pysähtyi, ja ovi avattiin. Nyt kun olimme majuri Petrarcan valvonnassa, kohtelumme oli raaempaa. Amelia oli ehtinyt nousta autosta ensimmäisenä, ja juuri kun minä olin laskeutumassa ovesta, majuri potkaisi minua selkään ivallisesti nauraen. Potku tuli niin yllättäen, että horjahdin eteenpäin. Ehdin panna kädet eteeni ja vaimentaa jonkin verran kaatumistani, mutta sain silti haavoja käsiini terävistä kivistä. Petrarca nauroi ivallisesti. Paikalla oli paljon ihmisiä, jotka olivat ilmeisesti tulleet katsomaan teloitusta. Vähän matkan päähän oli pysähtynyt toinen auto, josta nousi lisää teloitettavia: kaksi miestä ja kolme naista. He kaikki olivat alasti kuten mekin.

"Maanpettureita, kuten tekin", Petrarca esitteli viitaten toisen auton vankeihin. Hän puhui huonoa englantia. "Hallituksellamme on nollatoleranssi maanpetosta kohtaan", hän jatkoi ja virnuili pahaenteisesti. "Haluamme antaa kaikille paikalle olijoille oppitunnin siitä, miten käy maanpettureille."

Teloituspaikalle oli jonkin verran matkaa, ja ihmettelin miksi meitä ei ollut viety autoilla perille asti, vaan jouduimme kävelemään viimeiset pari kilometriä. Yleisön määrästä päätellen näin oli tarkoituskin. Kävelemisemme alastomana saattueena yleisön reunustamaan tietä oli osa nöyryytystämme. Meistä haluttiin ottaa irti kaikki mahdollinen propagandahyöty. Terävät kivet pistelivät jalkapohjiini kävellessäni kohti teloituspaikkaa. Myös Amelia, joka käveli edelläni, näytti kärsivän. Hän varoi askeliaan ja horjui sen takia välillä puolelta toiselle. Hänen sievät jalkansa ja punaiseksi maalatut varpaankyntensä muuttuivat matkan varrella pölystä harmaiksi. Amelia ei selvästikään ollut tottunut avojaloin soratiellä kävelemiseen kuten en ollut minäkään.

Kun kävelin Amelian perässä, katseli hänen kaunista kiiltävää tummaa tukkaansa, joka ulottui pitkälle hänen hartioilleen. Ajattelin, miten sääli on, kun hänen kauniin niskansa ympärille pian pujotetaan hirttoköysi, joka rusentaa hänen niskanikamansa poikki. Eloton kuollut pää ulos pullistuneine silmineen roikkuu paikalla, jossa hetki aikaisemmin on ollut Amelian elävä pää kauniine kasvoineen ja loistavine silmineen. Tuntui, että pyörryn, jos vielä jatkan tuollaisten mielikuvien ajattelemista, sillä koskivathan ne myös minua.

Loputtomalta tuntuvan kävelemisen jälkeen saavuimme vihdoin varpaat ja jalkapohjat verillä teloituspaikalle. Se oli pieni aukko metsän keskellä. Hirttoköysiä roikkui isojen puiden oksista. Pysähdyimme odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kauan ei tarvinnutkaan odottaa. Teloituksen johtaja majuri Yuliana Petrarca luki ääneen teloitusmääräyksemme, jossa hän totesi meidän olevan kansanvihollisia ja maanpettureita ja ansaitsevan vielä ankaramman kohtalon kuin mikä tänään saamme kokea. Amelia, joka seisoi vieressäni, käänsi julistuksen pääosat minulle. Hän kuiskaili hiljaisella äänellä.


Max - oman alansa spesialisti

Vähän aikaa odotettuamme paikalle ajoi maastoauto, josta nousi kaksi miestä. Toisella heistä oli laukku kädessään ja toisella musta naamari päässään. Petrarca esitteli heidät: "Tässä ovat pyöveli Max - enempää teidän ei tarvitse hänestä tietää - ja tohtori Blank. Kuolette hyvissä käsissä." Tämän sanottuaan hän purskahti ivallisesti nauramaan.

Vartijat tulivat teloitettavien rivin luo ja tarttuivat ensimmäisenä rivissä olevaa miestä käsivarsista raahaten hänet roikkuvan hirttoköyden alle. Mies oli niin järkyttynyt, että hänen jalkansa eivät kunnolla kantaneet, kun hän yritti kävellä. Vartijat joutuivat tukemaan häntä. Hänet pantiin seisomaan pienelle parrulle hirttoköyden alla, ja pyöveli pujotti käyden hänen kaulaansa. Vartijat sitoivat miehen kädet kiinni selän taakse. Tuntui, että en voi katsoa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Katsoin silti. Lääkäri Blank sanoi jotain hirtettävälle ja otti sen jälkeen laukustaan pienen naamarin pujottaen sen miehen kasvoille. Se peitti miehen silmät - tai en osannut varmasti päätellä, mikä naamarin tarkoitus on. Mitään muuta ei tapahtunut. Köyttä ei kiristetty, eikä parrua vetäisty pois miehen alta. Hän jäi seisomaan ja odottamaan kohtaloaan.

Seuraavaksi yhden puusta roikkuvan köyden alle vietiin yksi naisista. Hän näytti jonkin suurkaupungin ilotytöltä, ja mietin, miten hänenlaisensa on voinut syyllistyä mihinkään maanpetokseen. Vartijat joutuivat pitämään naisesta kiinni, sillä hän kiljui ja rimpuili pyövelin pujottaessa köyttä hänen kaulaansa ja vartijan sitoessa hänen käsiään. Rimpuilu ei kuitenkaan auttanut. Kun tohtori Blank yritti ojentaa naamaria, nainen sylkäisi päin tohtorin kasvoja ja huusi jotain - ilmeisesti jotain törkeää, koska tohtori meni vihaisen näköiseksi ja yksi vartijoista nauroi. Muutaman sekunnin kuluttua tohtori löi naista nyrkillä kasvoille, niin että lyönnistä kuului kova läsähtävä ääni. Nainen kiljaisi, mutta ei kuitenkaan horjahtanut alas parrulta, jonka päällä hän seisoi. Hänen nenästään alkoi vuotaa verta.

Seuraavaksi omalle hirttopaikalleen talutettiin yksi miehistä, ja hänelle tehtiin samat toimenpiteet kuin edellisille miehelle ja naiselle. Tässä vaiheessa alkoi vaikuttaa siltä, että kaikki hirtettäisiin samanaikaisesti, kunhan hirttoköydet olisi ensiksi pujotettu kaikkien kaulaan.

Miehen jälkeen vuorossa oli toinen mies, ja hänen jälkeensä yksi toisessa pakettiautossa olleista kolmesta naisesta. Jos ulkonäöstä voisi jotain päätellä, tämä nainen vaikutti eniten aidolta maanpetturilta. Hän oli keski-ikäinen ja hieman pulskistunut. Hän näytti sivistyneeltä toimistohenkilöltä hienosti laitettuine hiuksineen ja lakattuine kynsineen. Huulipunaakin oli vielä jäljellä hänen huulissaan, joten todennäköisesti hän ei ollut virunut vankeudessa kovin kauan. Tai ehkä hänen oli sallittu pitää huolta ulkonäöstään. Hän tuntui ottavan kohtalonsa vastaan yllättävän tyynesti. Kun tohtori Blank tarjosi hänelle naamaria, hän pudisti päätään kieltäytymisen merkiksi. Hänen jalkojensa alla hirttopaikalla oli pyöreä parru aivan kuten muidenkin hirtettävien kohdalla.

Majuri Petrarca sytytti savukkeen. Hirttoköysien alla seisoi jo kaksi miestä ja kaksi naista. Jäljellä olivat Amelia, minä sekä eräs hyvin nuorelta näyttävä tyttö, joka seuraavaksi talutettiin parrun päälle seisomaan. Hänelle tehtiin samat rituaalit. Köysi kaulaan ja naamari kasvoille, mikäli hirtettävä halusi peittää silmänsä. Tyttö vapisi pelosta, kun vartija sitoi hänen kätensä selän taakse.

Mietin, kumpi meistä vietäisiin hirttopaikalle ensiksi, Amelia vai minut. Sillä ei tosin ollut mitään väliä, mutta tuossa tilanteessa pohdinnan aiheet eivät ole kovin rationaalisia.

Valinta osui Ameliaan. Vartijat tulivat hänen luokseen ja taluttivat hänet seisomaan poikittain olevan parrun päälle, joka lepäsi eräänlaisten tukirakenteiden päällä noin metrin korkeudella maan pinnasta. Mieleeni tulivat edellisen illan kokemukset, kun katsoin Amelian alastonta vartaloa. Pyöveli Max nosti hänen hiuksiaan ja pujotti hirttoköyden hänen niskaansa. Tohtori ojensi naamaria. Amelia vilkaisi minuun ikään kuin kysyen, pitäisikö hänen ottaa naamari vai ei. Nyökkäsin aavistuksenomaisesti, vaikka en itsekään tiennyt mitä nyökkäykselläni tarkoitin. Amelia antoi tohtorin pujottaa naamarin kasvoilleen.


Köydet kiristyvät

Seuraavaksi oli minun vuoroni. Vartijat tönivät minua varsin epäystävälliseen sävyyn kohti hirttoparrua, kun en heti ymmärtänyt heidän käskyjään. Max nosti köyden kaulaani, ja kuulin hänen mumisevan jotain naamarinsa sisällä. Hän huojahteli ja haisi alkoholille. Humalainenko minut hirttää, mietin mielessäni. Kun tohtori Blank ojensi naamaria, en ilmaissut millään tavalla, haluanko sen vai en. Hän pujotti sen joka tapauksessa kaulaani. Huomasin tällöin, että naamari ei peitä näkyvyyttä, vaan sen tarkoituksena onkin ehkä hirttäjiä näkemästä teloitettavien silmiä. Onhan nimittäin vaikeampi tappaa ihminen, joka tuijottaa tappajaa suoraan silmiin. Tai näin ainakin väitetään.

Kun lopulta seisoimme kaikki köysiemme alla eräänlaisessa kehämuodostelmassa toinen toisiamme katsellen, odotin elämämme viimeisten minuuttien tai sekuntien käynnistyneen. Yhtäkkiä köydet kiristettäisiin tai parru potkaistaisiin altamme - ja se olisi siinä. Tai ehkä meidät sittenkin hirtettäisiin erikseen kukin vuorollaan. Siihen ainakin näytti viittaavan se, että pyöveli Max siirtyi ensimmäisen hirtettävän luokse kahden vartijan kanssa, jotka vetivät hirttoköyttä kireämmälle. Max seisoi hirtettävän vieressä ja huuteli ohjeita. Köyttä kiristettiin yhä. Teloitettava mies joutui nousemaan varpailleen köyden yhä kiristyessä. Näinkö se tapahtuisi, ajattelin. Köyden kiristämistä jatkettaisiin, kunnes uhrin paino olisi köyden varassa, ja hänen niskansa katkeaisi. Tunsin puistatusta ajatellessani niskani rusahtamista poikki.

Yllättäen miehet lopettivat köyden kiristämisen ja siirtyivät seuraavan hirtettävän luokse. Ensimmäinen hirtettävä oli vielä elossa, vaikka hänen tilanteensa näytti huonolta. Köyttä ei ollut kiristetty loppuun asti. Mies sinnitteli varpaillaan kireä köysi kaulansa ympärillä.

Yhtäkkiä minua vastapäätä seisova hienostuneelta näyttävä nainen, jota olin arvellut aidoksi maanpetturiksi, alkoi puhua hyvää englantia ja osoitti sanansa minulle:

"Ulkomaalainen mies. Sinä hei. Saat kokea balkanilaisen teloituksen. Eräänlainen Self Service", nainen naurahti kolkosti.

"Teloitettavat joutuvat itse tappamaan itsensä. Saat itse päättää, milloin kuolet. Kun et jaksa enää seisoa, tai kun nukahdat, köysi kiristyy, ja niskasi katkeaa."

Amelia, joka seisoi vieressäni vasemmalla puolellani, vahvisti naisen kertomuksen: "Transnistriassa on tällainen tapa. Sen toivat tullessaan Balkanin sotien sotarikolliset, jotka tulivat tänne piileskelemään."

Ahaa, saisin siis itse päättää kuolinhetkestäni. Olisiko se hyvä asia vai huono asia, sen näyttäisivät seuraavat tunnit - tai ehkä kyse oli vain minuuteista.

Kun pyöveli apulaisineen oli virittänyt ilotytöltä näyttävän naisen köyden kireälle, hän siirtyi seuraavana rivissä olevan miehen luokse. Vartijat kiskoivat köyttä, ja pyöveli antoi ohjeitaan. Köysi kiristettiin niin kireälle, että mies joutui seisomaan aivan varpaillaan. Hänen kasvonsa muuttuivat hapen puutteesta punaisiksi. Arvelin, että hän ei eläisi kauan.

Seuraavaksi pyöveli siirtyi vastapäätäni olevan sivistyneeltä virkanaiselta näyttävän naisen luokse. Tämä nainen, joka ei ollut huolinut naamaria kasvoilleen, katsoi minua silmiin, kun köyttä kiristettiin. Hän huojahteli noustessaan varpailleen. Hän ei selvästikään ollut tottunut tekemään sen tyyppisiä liikkeitä, joita häneltä nyt vaadittiin. Hänen ikänsä ja hieman kohonnut painonsa myös todennäköisesti vaikeutti varpailla seisomista. Hänen jalkateränsä muuttuivat aivan vaaleiksi niistä kohdista, joista varpaat - jotka puolestaan muuttuivat punertaviksi - taittuvat. Naisen oli selvästi vaikea seisoa varpaillaan. Hänen kurkustaan kuului tukahtuneita hengitysääniä, ja hän yritti nieleskellä.

Seuraavaksi oli Amalian vuoro. Viinalle haiseva pyöveli Max hääräili huppu päässään Amelian ympärille ja antoi vartijoille ohjeita. "Vielä kireämmälle", hän sanoi monta kertaa, tai ainakin näin hänen sanansa tulkitsin, koska vartijat kiristivät joka kerran köyttä. Lopulta se oli vedetty niin tiukalle, että Amelia oli joutunut korottautumaan varpailleen pystyäkseen hengittämään. Muuten hän olisi kuristunut, tai hänen niskanikamansa oli katkennut, miten tulisi joka tapauksessa käymään - mutta vasta myöhemmin. Amelia vilkaisi minua naamarinsa takaa ja yritti hymyillä.

Viimeiseksi sain minä kokea, miltä tuntuu, kun köysi kiristyy. Se oli pahempaa kuin olin arvannut. Kun köyttä vedettiin kireämmälle, silmissäni alkoi hämärtää aivan kuin olisi pyörtymäisilläni. Tässä tilanteessa olisi kannattanut ehkä heittäytyä saman tien köyden varaan, jolloin kärsimys olisi ollut saman tien ohi. Mutta ei ihminen näin toimi. Kun kaulan ympärillä olevaa köyttä kiristetään, silloin ihminen ojentaa vaistomaisesti jalkansa suoriksi ja yrittää korottautua niin korkealle kuin mahdollista kuristavaa tunnetta helpottaakseen. Niin minäkin tein. Soratiellä kävelemisestä haavoille menneet veriset varpaani painautuivat parrun pintaan, kun kohotin kantapäitäni. Kun köysi oli kiristetty lopulliseen tiukkuuteensa, oloni oli tukala, mutta eivät aivan niin tukala kuin olin se olisi voinut äärimmillään olla. Hieman liikkumavaraa oli sentään jätetty. Mutta ei siitä olisi mitään apua siinä vaiheessa, kun jalkani väsymyksestä pettäisivät, ja rojahtaisin köyden varaan.

Hirttäkää heidät

Seitsemän tuomittua seisoi pienellä metsäaukiolla parrujen ja kivien päällä kireäksi vedetyt hirttosilmukat kaulassaan. Hirtettävät oli sijoitettu eräänlaisen puolikaaren muotoon sitten, että he pystyivät katselemaan toinen toisiaan. Parrun päällä oli mahdollista varovasti kääntyillä, jolloin näki myös vieressä olevan. Paikalla oli paljon ihmisiä, joista jotkut ottivat valokuvia löysässä hirressä roikkuvista ihmisistä. Jotkut tulivat hyvin lähelle katsomaan tietäen, ettei mitään vaaraa ole, koska hirtettävien kädet on sidottu selän taakse ja he seisovat varpaillaan. Tuossa tilanteessa ei voi tehdä mitään. Muutamat yleisöstä jopa koskettelivat hirtettäviä, jolloin yksi vartijoista ärähti jotain. Teloituksen johtaja Petrarca sanoi vartijalle tiukalla äänellä jotain ja huusi sen jälkeen muutaman sanan yleisölle. Vaatimattomalla moldavian taidollani tulkitsin hänen sanomansa niin, että teloitettaviin saa koskea, mutta heitä ei saa horjuttaa pois parrulta.

Teloituksen johtaja Yuliana Petrarca kierteli hirtettävien ympärillä oluttölkki toisessa kädessään ja tupakka toisessa kädessään. Hän puhui teloitettaville töykeään sävyyn ja pilkkasi heitä. Kun hirressä seisova mies vastasi hänelle jotain, hän tiuskaisi takaisin ja tökkäsi palavan tupakan miehen vatsaan päästäen röhönaurun.

Aika kului, ja tunsin kuinka jalkani alkoivat puutua. Mietin, olisinko ensimmäinen joka antaisi periksi ja heittäytyisi kuolemaan. Kaksi nuorta naista kierteli teloitettavien ympärillä, ja heitä tuntui huvittavan penikseni katseleminen. He puhuivat jotain, mutta en ymmärtänyt, mitä he sanoivat.

Vastapäätä minua köysi kaulassaan seisova, virkanaiselta näyttänyt nainen, huomasi tilanteen sai sanotuksi tukahtuneella äänellä:

"He odottavat, että teet jossakin vaiheessa tarpeesi. Tarkoitan, että käyt pissalla. Teloitettavien ruumiintoimintojen seuraaminen on osa huvia, joka saa yleisön pysymään paikalla. Ihmiset lyövät vetoa siitä, kuka pissaa ensimmäiseksi. Julkinen tarpeiden tekeminen on osa nöyryytystä."

Amelia vilkaisi minua ja sanoi: "Siksi ne juottivat meille niin paljon kahvia ja mehua aamupalalla. Ja syöttivät luumukiisseliä. En itsekään tajunnut syytä silloin, mutta nyt ymmärrän. Siksi meidät myös siirrettiin huoneeseen, jossa ei ollut vessaa."

Naisia ja miehiä kierteli koko ajan teloitettavien vierellä katselemassa ja koskettelemassa. Kaksi nuorta naista tarkasteli minua vastapäätä seisovan miehen penistä. He juttelivat keskenään ja naureskelivat. Paikalle saapui myös majuri Petrarca. Hän sanoi jotain tytöille ja kohotti sen jälkeen miehen penistä mustalla kumipampulla, joka roikkui hänen vyötäröllään. Hän tuntui vitsailevan. Ymmärsin hänen puheestaan sen verran, että hän vertasi pamppua ja penistä. Aihe nauratti häntä. Hän käänteli ja väänteli onnettoman miehen sukupuolielintä eri suuntiin kohottaen sitä välillä kivespussien alta. Tytöt seurasivat Petrarcan nöyryyttävää leikittelyä huvittuneena. Hirtettävä mies ei ehkä kiihotu seksuaalisesti kammottavassa tilanteessaan, mutta peniksen koskettelu ja aluillaan oleva pissahätä voi kuitenkin tehdä tehtävänsä. Ainakin tuon miehen kohdalla kävi niin. Hänen peniksensä alkoi jäykistyä ja kohota nytkähdellen kohti pystyasentoa. Penis ei kuitenkaan saavuttanut kuin puolijäykän tilan. Petrarca nauraa hekotti, ja tytötkin tirskuivat. Mies vaikutti vaivautuneelta. Yhtäkkiä Petrarca huusi vihaisena pari sanaa ja läimäytti miehen penistä pampullaan, niin että mies kiljaisi tuskasta. Sen jälkeen hän poistui kauemmaksi ja kävi avaamassa uuden oluttölkin.

Minua vastapäätä seisova virkanaisen näköinen nainen katseli minua ja yritti hymyillä.

"I can´t help, sorry", nainen sanoi ja antoi pissan tulla. Kellertävä virtsa roiskui hänen haarojensa välistä ja valui pitkin hänen reisiään ja sääriään. Nainen siirteli hieman jalkateriään märällä hirrellä niin, että pissa litisi hänen varpaidensa välissä. Häntä tuntui hävettävän. Hän painoi katseensa kohti maata eikä katsonut minun suuntaani. Minun kävin sääliksi häntä. Mietin, mitä hän oli tehnyt ansaitakseen näin nöyryyttävän kohtalon. Katselin hänen alastonta vartaloaan ja mietin, että hän on todennäköisesti ollut kaunis nainen joskus nuorempana, koska hän ei vieläkään mitenkään toivottoman näköinen ollut - ainakaan ikäisekseen. Hänen rintansa olivat yhtä täyteläiset ja kiinteät kuin monilla nuoremmilla naisilla. Muutamia pisaroita pissaa tippui vielä hänen häpykarvoistaan, jotka olivat jo hieman ikävuosien harventamat ja vaalentamat, ainakin jos niitä vertasi parikymppisten naisen tuuheisiin tummiin häpykarvoihin. Joissakin toisissa olosuhteissa olisin voinut kokea tuon naisen hyvinkin kiihottavana. Hymyilin hänelle niin ystävällisesti kuin pystyin. "No problem", vastasin ymmärtäväisesti aavistaen, että jossakin vaiheessa minunkin olisi hoidettava julkisesti omia vessa-asioitani.

Käännyin parrulla niin, että näin vieressäni olevan Amelian. Hän oli noin kahden metrin päässä. "Kohta minunkin on pissattava", hän sanoi. "Ei haittaa", vastasin. "Minullakin alkaa olla jo vessahätä."

Annoin katseeni vaeltaa pitkin Amelian kaunista vartaloa miettien samalla että kohta Amelian ruumis makaisi kuolleena ja niska katkenneena jollakin ruumislavalla, johon meidät kuoltuamme nostettaisiin. Ajatus puistatti minua. Ympärillämme kulki koko ajan uteliaita ihmisiä, ja jossakin vaiheessa minun kohdalleni tuli tyttöjoukko, joka alkoi tarkkailla kehoani ja erityisesti sitä osaa kehostani, joka roikkuu jalkojeni välissä. "Urina", yksi tytöistä sanoi.

Amelia tulkkasi naisen sanat, joiden sisällön itsekin arvasin. "Nainen kysyy, milloin aiot käydä vessassa."

En vastannut mitään. Tytöt katselivat edelleen penistäni ja keskutelivat siitä, milloin pissaisin. Vaikka en tässä kauheassa tilanteessa olisikaan voinut olla aidosti seksuaalisesti kiihottunut, väsymys ja alkamaisillaan oleva vessahätä saivat kuitenkin aikaan sen, että penikseni alkoi muuttua paksummaksi ja kohota pystyasentoon. Ehkä tyttöjen tuijottamisella oli myös hieman vaikutusta, vaikka se ei ollutkaan varsinainen erektioni syy. Tytöt nauroivat. Virkanaisen näköinen nainen hymyili väkinäisesti. "Älä välitä", hän sanoi ja muutti hieman asentoaan, jolloin hän oli vähällä lipsahtaa parrun päältä. Myös Amelia katsoi minuun säälien. Tytöt nappailivat digikameralla kuvia puolijäykkään asentoon nousseesta nytkähtelevästä peniksestäni. Pelkäsin, että Petrarca huomaa tilanteeni ja tulee lyömään minuakin pampulla. Ajatusteni siirtyminen tällaiseen uhkakuvaan rauhoitti penikseni, ja se laski normaaliin lepotilaansa. Tytöt mumisivat jotain ilmeisesti tyytymättöminä ja siirtyivät seuraamaan muita uhreja.

Katselin edelleen Amelian kaunista vartaloa, kun hän yhtäkkiä antoi periksi pissahädälleen ja päästi pissan suihkuamaan jalkovälistään mitään sanomatta. Vieressä olleet kaksi tyttöä ja vanhempi mies hypähtivät sivulle, jotta eivät kastuisi pissaroiskeista. Pissa valui Amelian reisille ja siitä edelleen molempia sääriä pitkin jalkaterille ja varpaille. Nöyryyttävä näky herätti minussa voimakasta sääliä ja myötätuntoa. Ajattelin, että ehkä minunkin on kohta annettava periksi ja tyhjennettävä rakkoni. Ehkä kohtalotoveruus vähän lievittäisi Amelian häpeää. Muutaman minuutin kuluttua teinkin saman päätöksen, jonka Amelia ja toinen nainen olivat jo tehneet. Annoin pissan tulla. Vieressä odotelleet tytöt nauroivat innoissaan. Käännyin jopa hieman heidän suuntaansa, koska minua ärsytti heidän kurkistelunsa. Ajattelin, että saavatpahan mitä ovat odottaneet. Tytöt hypähtivät kauhuissaan sivuun, ja ainakin yhden tytön kengät hieman kastuivat. Suuttuneina tytöt poistuivat paikalta.

Tunnit etenivät, ja ilta alkoi hämärtyä. Käytännössä kaikki hirtettävät olivat tehneet tarpeensa, joku parikin kertaan, joten yleisö alkoi jo vaikuttaa kyllästyneeltä. Seuraava odotuksen aihe oli se, kuka hirtettävistä horjahtaisi ensimmäiseksi kuolemaan - ellei sitten joku vielä ennen sitä päättäisi antaa yleisölle lisähuvia tekemällä myös isommat tarpeensa julkisesti Ainakin omassa vatsassani tuntui jo aamulla syödyn luumukiisselin aineenvaihduntaa parantava vaikutus, mutta vielä ei ollut tekojen aika. Mietin, olikohan kiisseliin oli sekoitettu myös jotain lisäainetta, jotta se varmasti täyttäisi tehtävänsä.



Loppu lähenee

Vastapäätäni seisova virkanaisen näköinen nainen alkoi selvästi olla vaikeuksissa. Hänen jalkateränsä olivat muuttuneet aivan tummiksi varpaillaan seisomisesta. Hän huojahteli, ja hiki valui hänen otsaltaan. Yhtäkkiä hän levitti jalkojaan niin paljon kuin pystyi köyden kuitenkaan kuristamatta häntä kuoliaaksi. "I am very sorry", hän sanoi. Ajattelin, että nyt on tullut aika, jolloin hänen voimansa pettävät, ja hän antaa periksi ja pudottautuu köyden varaan kuolemaan. Jonkinlainen kauhun kouristus kulki pitkin kehoani, kun mietin asiaa. "I am sorry", nainen toisti. "I can´t help it". Tämän sanottuaan hän antoi suolensa toimia ja ulosti yleisön katsellessa. Hän joutui pinnistelemään hieman, jotta uloste tulisi ulos hänen yhteen puristettujen reisiensä välistä. Hänen jalkansa olivat nimittäin varpailla seisomisesta johtuen melko tiukasti yhdessä, vaikka hän yrittikin hieman koukistaa polviaan saadakseen reidet kauemmaksi toisistaan. Varpaillaan seisominen näytti olevan hankala asento ison tarpeen toimittamiseen. Ulostetta tippui naisen jaloille. Nainen antoi samalla myös virtsan tulla.

Joku yleisön joukosta huomasi, mitä on tekeillä ja huusi muillekin. Pian naisen ympärillä oli paljon yleisöä. Jotkut ilmaisivat inhonsa epämääräisillä huudahduksilla, mutta katselivat silti. Ihmisen uloste ei tunnetusti haise miltään ruusutarhalta, joten ei ole ihme, että kaksi tyttöä yleisön joukossa yökkäili tuntiessaan hajun sieraimissaan. Ulosteen haju ja ihmisten yleinen kiihtymys sai jonkin matkan päässä olevan koiran haukahtelemaan. Joku potkaisi sen raa´asti kauemmaksi. Kun näytelmä oli ohi, yleisö poistui kauemmaksi. Kukaan ei halunnut jäädä haistelemaan parrujen vieressä ja pinnalla olevia ruskeita kasoja. Minuakin inhotti, mutta yritin osoittaa myötätuntoa naista kohtaan.

"Don´t worry", sanoin naiselle. "We all do that. Those people, too", lohdutin naista, jonka silmistä valuivat kyyneleet. Ei ollut mitään hävettävää, vaikka olihan sitä oikeasti. Nainen katsoi minua ja yritti hillitä itkuaan. Kysyin häneltä kysymyksen, mikä minun olisi ehkä pitänyt kysyä jo aikoja sitten. Tiedustelin, miksi häntä ollaan teloittamassa. Mitä hän on tehnyt?

Nainen vastasi, että ei oikeastaan mitään. Hän oli ollut virkailija korkean puoluejohtajan toimistossa. Puoluejohtaja oli sotkeutunut vallankaappaushankkeeseen, ja naisesta oli tehty osasyyllinen. Tarvittavat todisteet tekaistiin. Nainen vakuutti syyttömyyttään.

Kun nainen oli kertonut tarinansa, kysyin toisen kysymyksen, mikä myös olisi ehkä pitänyt kysyä jo aikaisemmin. Tiedustelin naisen nimeä. Hän sanoi olevansa Daniela. Kerroin hänelle oman nimeni. Juttelimme vielä jonkin aikaa. Daniela kertoi työstään ja itsestään. Hänellä oli yliopistotason koulutus taloustieteissä, ja hän oli työskennellyt vuosien ajan tärkeissä valtionhallinnon tehtävissä.

Kun noin tunti oli kulunut, Danielan voimat näyttivät olevan täysin lopussa. Hän oli kirjaimellisesti tullut tiensä päähän. Hän katsoi minua silmiin ja kiitti siitä, että olin lohduttanut häntä ja keskustellut hänen kanssaan. Sen jälkeen hän hymyili, iski silmää antoi antoi jalkojensa mennä veltoiksi. Hänen polvensa koukistuivat, ja hänen vartalonsa retkahti alaspäin. Köysi kiristyi ja tempaisi hänen päätään ylöspäin niskaa kohti. Samalla kuului naksahdus, kun niskanikamat murtuivat. Danielan vartalo värähti ja nytkähteli pari kertaa jääden sitten köyden jatkoksi roikkumaan. Hänen häpykarvojensa välistä valui vielä hieman virtsaa rakon sulkijalihasten veltostuessa. Daniela heilahteli köydessä muutaman kerran ja jäi sitten liikkumattomana roikkumaan - kuolleet silmät suoraan minuun tuijottaen. Hänen maalatut varpaankyntensä loistivat punaisina hänen jalkateriensä roikkuessa osittain parrun sivulla. Vaikutti siltä, että niskan katkeaminen oli venyttänyt häntä, koska hänen jalkansa ulottuivat alemmaksi kuin hänen seistessään parrun päällä. Näky oli kammottava.

Danielan heittäytyminen kuolemaan oli tapahtunut hieman yllättäen, joten juuri sillä hetkellä vierellä ei ollut yleisöä. Kun ihmiset huomasivat, mitä oli tapahtunut, naisen ympärille kertyi joukko ihmisiä keskustelemaan tapahtuneesta. Joku virkamiehen näköinen mies otti ruumiista kuvia digikameralla. Eräs toinen mies kuvasi naista ja meitä vielä elossa olevia videokameralla.

Ilta alkoi jo hämärtää, ja mietin, kuka meistä antaisi periksi seuraavaksi. Yllättäen se oli Amelia - hän ei kuitenkaan antanut vielä periksi kuolemalle vaan luumukiisselin aiheuttamalla suolen toimimiselle. "En voi enää pidättää", hän sanoi.

"Anna tulla vaan", vastasin. Ehkä minäkin teen sen kohta. Odotettuaan vielä minuutin verran Amelia antoi periksi ja alkoi pinnistellä suoltaan tyhjäksi. Ruskea uloste valui löysähköinä klöntteinä hänen tiukkojen pakaroidensa välistä ja edelleen pitkin hänen kauniita reisiään. Hän ei saanut juuri lainkaan levitettyä jalkojaan joten ulostaminen oli hyvin sotkuista. Ruskeaa kakkaa valui säärilleen ja varpailleen. Amalia myös virtsasi, ja yhdistyttyään nämä kaksi eritettä saivat aikaan erittäin sotkuisen lopputuloksen, joka valui pitkin Amelian sääriä. Kun yleisö huomasi, mitä on tekeillä, paikalle kertyi taas ihmisiä digikameroineen. Salamat välähtelivät, kun uteliaat ihmiset kuvasivat uloste- ja virtsatahroja Amelian reisillä ja varpailla. Moni katselija nauroi. Jotkut tuntuivat olevan humalassa, sillä illan mittaan yleisön joukossa oli availtu runsaasti olutpulloja. Kaljan haju sekoittui ilmassa leijailevaan kakan hajuun. Amelia tuijotti maata kohti lasittunut ilme kasvoillaan. Hän oli niin nöyryytetyn näköinen kuin ihminen vain voi olla.

Myös muiden hirtettävin luontaiset ruumiintoiminnat vilkastuivat illan mittaan, ja yleisöllä oli hauskaa sen seuratessa pissa- ja kakkaleikkejä, joihin hirtettävät oli vastoin tahtoaan pakotettu.

Lopulta minunkin oli annettava periksi luumukiisselin vaikutuksille ja annettava suoleni tyhjentyä. Odottelin sopivaa tilaisuutta, jolloin aivan lähellä ei olisi yleisöä katselemassa. Odottaminen oli kuitenkin turhaa, sillä yleisön määrä lisääntyi, ja ihmisiä kertyi aivan hirtettävien lähelle. Luonnolle on annettava periksi silloin kun sille on annettava periksi, joten toimitin lopulta isot tarpeeni muutaman humaltuneen ihmisen katsellessa puoliksi inhon, puoliksi uteliaisuuden vallassa. Toisin kuin useimmat muut onnistuin tekemään toimenpiteen suhteellisen siististi, sillä köyteni ei ehkä ollut aivan yhtä kireällä kuin muilla. Sain levitettyä enemmän jalkojani. Jonkin verran ulostetta tarttui kuitenkin pakaroideni väliin ja reisien sisäpinnoille.

Illan edetessä jalkani tuntuivat muuttuneen kuin puukepeiksi, joissa ei ollut enää minkäänlaista tuntoa. Väsymys sai aikaan ihmeellisiä tahdosta riippumattomia ruumiintoimintoja kuten sen, että yhdessä vaiheessa sain melko komean erektion ilman mitään näennäistä syytä. Penikseni yllättävä näytös - teloituksen tässä vaiheessa kai pitää sanoa "jäähyväisnäytös" - tuntui huvittavan humaltunutta katselijakuntaa. Nuorten naisten lisäksi myös nuoret miehet tulivat ihmettelemään pystyasentoon noussutta penistäni.

"Sinulla on isompi kuin näillä", Amelia sai sanotuksi, vaikka hänen vointinsa alkoi olla jo pelottavan huono. "Sitä ne ihmettelevät."

Mumisin jotain vastaukseksi, mutta en jaksanut miettiä penikseni kokoa tai vertailla sitä muiden miesten peniksiin, joita en ollut edes nähnyt. Toisaalta olinhan yli 190 -senttiä pitkä pohjoismaalainen, ja useimmat paikallisista miehistä olivat 160-170 senttiä pitkiä etelämaalaisia. Ehkä pituusero näkyi myös jalkovälissä.

Ilta hämärtyi edelleen, ja alkoi tulla pimeää. Olin aivan varma, että en tulisi näkemään seuraavaa aamua. Jaksaisin seisoa tunnin tai ehkä kaksi, mutta en missään tapauksessa seuraavaan aamuun.

Teloituspaikalle sytytettiin muutamia valolamppuja, jotta yleisö näkisi teloitettavien kuolevan. Pian yleisö saikin katseltavaa, kun yksi miehistä horjahti parrulta kohtalokkain seurauksin. Katsoin silloin juuri muualle, enkä nähnyt tapahtumaa. Kuulin vain, kun yleisö kohahti, ja paikalle kiirehti väkeä. En tiedä, putosiko mies vahingossa vai heittäytyikö hän tahallaan.

Jonkin aikaa miehen kuoleman jälkeen ilotytöltä näyttänyt nainen sai jonkinlaisen hermoromahduksen. Hän alkoi kiljua ja rimpuilla hysteerisesti. Sen jälkeen hän seisoi jonkin aikaa paikallaan. Hänen vieressään roikkui hirressä kuollut mies, eikä nainen kestänyt katsoa ruumista, jossa veren pakkautuminen kohti alavartaloa sai aikaan kuolemanjälkeisen erektion. Nainen ei kestänyt katsella tuollaista luonnon makaaberia näytelmää vaan tuijotti minun suuntaani. Yhtäkkiä hän kiljaisi ja heittäytyi etuviistoon köyden varaan. Hänen jalkansa heilahtivat pois parrun päältä, kun köysi kiristyi. Naisen niskanikamat kuitenkin kestivät köyden kiristymisen, eikä nainen kuollut heti vaan jäi köyden varaan roikkumaan alkaen kuristua kuoliaaksi. Hän sätkytteli jaloillaan ja heilutti ruumistaan. En voinut tietää, yrittikö hän saada niskanikamansa katkeamaan, jolloin kuolema tulisi heti. Vai yrittikö hän vielä saada jalkansa takaisin parrun päälle, jolloin väistämätöntä kuolemaa voisi siirtää. Olipa naisen tavoite mikä tahansa, se ei onnistunut. Nainen koki hitaan ja kammottavan kuristumiskuoleman. Hän sätki yli minuutin ajan, loppua kohti yhä vain hurjemmin muuttuen samalla väriltään sinipunaiseksi. Oluen humalluttama yleisö seurasi naisen kuolinkamppailua innokkaasti huutaen. Lopulta naisen rimpuilu loppui. Hänen ruumiinsa nytkähti vielä pari kertaa kuoleman merkkinä ja jäi sitten köyteen hiljaa heilumaan. Kuoleman hetkellä virtsarakosta valunutta pissaa valui pitkin naisen reisiä ja sääriä ja tippui maahan varpaista, joiden kynnet oli maalattu punaisiksi.

Yö kului hitaasti. Amelian ja minun lisäksi elossa oli vielä nuori nainen sekä toinen miehistä. Seisoimme kireä köysi kaulamme ympärillä. Olin monta kertaa vähällä nukahtaa, ja taisin hetkeksi torkahtaakin, koska näin unia. Heräsin kuitenkin aina siihen, kun olin horjahtamassa pois parrulta. Tuntui käsittämättömältä, että en ollut jo kuollut. Menetin lopulta kokonaan ajantajuni. Aamuaurinko alkoi jo kajastaa itäisellä taivaanrannalla.

Yhtäkkiä säpsähdin hereille puoliunesta tai jonkinlaisesta horroksesta, johon olin vajonnut. Jostakin kuului laukauksia. Ajattelin väsyneillä aivoillani, että nyt meidät ammutaan, kun emme ole vielä hirttäytyneet. Ammuntaa ja huutoa kuului nyt jo lähempää. Ihmiset juoksentelivat hätääntyneinä eri suuntiin. Majuri Yuliana Petrarca lähestyi hirttoaluetta pistooli kädessään. Hän käveli yhden elossa olevan miehen luokse, huusi jotain ja painoi liipaisimesta. Kuului laukaus. Mies putosi parrulta ja jäi köyden varaan roikkumaan. Hänen ruumiinsa hytkähti vielä pari kertaa ilmeisesti jonkinlaisina niskanikaman murtumista seuranneina kouristuksina.

Majuri siirtyi seuraavaksi nuoren naisen eteen ja tähtäsi häntä pistoolillaan sanoen samalla jotain. Nainen kiljui hysteerisesti ja kerjäsi armoa. Kuului laukaus - mutta se ei kuulunut Petrarcan aseesta vaan jostakin vähän matkan päästä. Petrarca hytkähti, yritti kääntyä ympäri ja lyyhistyi maahan kasvoilleen. Ase lensi hänen kädestään. Pensaikon takaa tuli esille joukko sotilaita. He tarkkailivat ympäristöä ja lähestyivät varovaisesti hirttoaluetta. Yksi heistä kaivoi veitsen taskustaan ja käveli nuoren naisen luokse kurottuen katkaisemaan hänen hirttoköytensä. Paksu köysi ei katkennut heti, vaan sotilas joutui jyystämään veitsellään pitkään saadakseen köyden katkeamaan. Hän huusi jotain muille sotilaille. Hirressä oleva nuori nainen katseli tapahtumia kuin jonkinlaisen transsitilan vallassa tekemättä tai sanomatta mitään. Kun köysi lopulta katkesi, nainen rojahti maahan. Hänen väsyneet jalkansa eivät enää kantaneet.

Paikalle saapui uusia sotilaita, ja seuraavaksi katkottiin Amelian ja minun hirttoköydet. Väsyneet jalkamme eivät kestäneet seisomista ja kävelyä, joten sotilaat joutuivat tukemaan meitä. Kun meidät oli vapautettu köysistä laahauduimme lähellä olevien puiden juurille jääden sinne lepäämään. Sotilaat ojensivat meille pari päällystakkia, joilla voimme verhota alastomuutemme. Sotilaan katkoivat myös kuolleiden hirttoköydet ja kantoivat ruumiit riviin maahan aukean laidalle. Danielan pitkät hiukset viistivät maata, kun kaksi sotilasta raahasi häntä jaloista ja hartioista. Seurasin kuinka sotilaat laskivat Danielan ruumiin maahan muiden ruumiiden viereen ja heittivät jonkin vaaterievun sen peitoksi.

Taistelun ääniä kuului vielä ympäristöstä, mutta vähitellen ne vaimenivat. Olemme odottaneet paikalla jo melko kauan, ja Amelia oli puhunut ympärillä liikkuville sotilaille. Hän oli kysellyt heiltä, mitä on tapahtumassa. Jossakin vaiheessa hän tiedusteli minulta ja nuorelta tytöltä, pystyisimmekö kävelemään. Lähellä oli nimittäin joki, jossa voisimme käydä peseytymässä. Amelia ainakin halusi saada kauhun yön muistot ja tuoksut mahdollisimman nopeasti pois iholtaan, eikä minullakaan ollut mitään peseytymistä vastaan. Olimme levänneet sen verran, että käveleminen onnistui jo juuri ja juuri, vaikka jalkoja vielä heikottikin.



Loppuselvittelyt ja vähän muutakin

Kahlasimme puroon ja pesimme itsemme. Yhteinen alastonkokemus hirttoköysissä oli lähentänyt meitä tuomittuja sen verran, että alastomuus joessa seisoessamme tuntui jo aivan luonnolliselta olotilalta. Mitäpä sitä enää kaiken koetun jälkeen häpeilemään.

Päivän kääntyessä kohti iltaa, saimme vihdoin sotilailta ruokaa, ja meille järjestyi kyyti läheiseen sotilastukikohtaan. Pääsimme sotilaita kuljettavan kuorma-auton lavalle. Perillä sotilastukikohdassa saimme lisää vaatteita. Meille kerrottiin, että alueella oli tapahtunut vallankumous, ja paikallinen rikollishallitus oli kumottu. Olisimme vapaat lähtemään, sillä uudet vallanpitäjät kumosivat rikostuomiomme laittomina. Saisimme takaisin omat vaatteemme ja tavaramme, kunhan ne löydettäisiin.

Seikkailu Transnistriassa päättyi onnellisesti. Valitettavasti se ei päättynyt onnellisesti kaikkien kohtalotovereittemme osalta. Mieleeni muistuu yhä uudestaan huolitellun virkanaisen, Danielan, urhea kuolema silmää iskien ja hymyssä suin. Häntä nöyryytettiin, mutta hän kuoli arvokkaasti.

Kun asiat oli selvitetty, matkustin Amelian kanssa Romaniaan viimeistelemään lehtijuttuani. Vietimme samalla myös ansaitun yhteisen loman. Amelia kävi sisäistä kamppailua sukupuolisen suuntautumisensa kanssa - joka oli yllättäen suuntautunut minuun, vaikka olin mies.

Ulkopoliittista syistä en voinut kertoa lehtijutuissani kaikkea mitä olin nähnyt. En maininnut edes hirttotuomiotamme ja ihmepelastustamme. Pidin näitä tapahtumia liian henkilökohtaisina. Ajattelin, että joku kertokoon, jos haluaa. Minä en aiheesta kirjoita. Toimittaja ei saa olla liikaa osallisena asioissa, joista hän kertoo.

Suunnittelen muuten parhaillaan matkaa Romaniaan. Ystävyyteni Amelian kanssa syveni seikkailun aikana ja sen jälkeen aidoksi molemminpuoliseksi rakkaudeksi. Se, mihin suuntaan suhteemme tämän jälkeen tulee kehittymään, ei kuulu enää tämän tarinan piiriin.