Pikkujoulujuhlat avohaarahousuissa

Työskentelen firmassa, joka on eräänlainen ”ideatalo”. Keksimme ja myymme markkinointiin ja liikkeenjohtoon liittyviä ideoita ja tarvittaessa muutakin. Olemme myös mainostoimisto ja konsultoimme media-alan yhtiöitä. Firmamme toimintaperiaate on, että mikään idea ei ole liian hullu kokeiltavaksi.

Yksi erikoisimmista keksinnöistämme oli se, kun heitimme arpaa siitä, kuka työntekijöistä esiintyisi alastomana työpaikalla. Idea liittyi uudenlaisen rahankeräysmenetelmän kehittelyyn. Käytännön syistä täydellinen alastomuus korvattiin esiintymisellä kriittiset paikat paljaana eli avohaarahousuissa, jollaisia joku oli nähnyt erotiikkamyymälässä. Minä olin yksi neljästä työntekijästä, jotka arpa valitsi tehtävään. Menin sekaisin otettuani rauhoittavia tabletteja ja niiden päälle epähuomiossa samppanjaa. Esiintymiseni oli sen mukaista. Tapahtuma nolotti minua niin paljon, etten halunnut myöhemmin kuulla siitä mitään. Hulluissa ideoissa oli mielestäni menty liian pitkälle.

Kun avohaarahousukokeilusta oli kulunut muutama kuukausi, lähin työkaverini Nina otti asian puheeksi. Hän kertoi, että vaikka minä en ollut halunnut muistella tapahtumaa, muut työntekijät olivat keskustelleet siitä usein kahvipöydässä silloin kun en ollut paikalla. Joidenkin naistyöntekijöiden mielestä olin kuulemma näyttänyt ”herkulliselta” esitellessäni kalustoa, joka löytyy miesten jalkojen välistä. Mumisin ”uuh” tuollaisille puheille, enkä halunnut muistella tapahtumaa. Nina jatkoi kuitenkin ja kertoi, että työntekijöiden keskuudessa oli herännyt ajatus järjestää samoissa merkeissä jonkinlaiset gaalaillalliset. Niillä voisi korvata tavallisen tylsän firman pikkujoulun. Illallisen tuotto lahjoitettaisiin hyväntekeväisyyteen.

 Muutaman kuukauden takainen nolo muisto painoi vielä mieltäni, joten en ollut innostunut aiheen uudelleen lämmittämisestä. Nina oli arvannut, että reagoisin vastahakoisesti, joten hän oli laatinut strategian taivuttelemisekseni. Hän vihjasi, että jos vanha tapaus vielä nolottaa, nyt olisi hyvä tilaisuus saada asia pois mielestä. Pikkujoulujen pirskeissä nimittäin joku muu voisi nolata itsensä vielä pahemmin, jolloin minun esiintymistäni ei enää muisteltaisi. Ja kun joulukin oli tulossa, ei kai pieni hyväntekeväisyys haittaisi. En tiedä kumpi perustelu vaikutti enemmän, mutta joka tapauksessa suostuin lopulta ideaan, kunhan minun ei tarvitsisi osallistua järjestelyihin, eikä välttämättä edes koko tapahtumaan. ”No kai nyt sentään tulet”, Nina vihjasi lähtiessään kertomaan päätöksestäni muille työntekijöille. ”No katsotaan nyt”, vastasin.

Kun pikkujoulut lähestyivät, tilaisuuden säännöt alkoivat hahmottua. Pääsääntö oli se, että kaikki tulisivat paikalle samassa asussa, missä me neljä olimme esiintyneet muutama kuukausi aikaisemmin – siis avohaarahousuissa. Firmassamme ei ole pikkujoulupakkoa, mutta alkoi näyttää siltä, että kaikki työntekijät osallistuisivat. Puolison tai ystävän sai kutsua mukaan. Ihmettelin mistä johtui kiinnostus tapahtumaa kohtaan. Siinähän joutui panemaan itsensä aika rankasti peliin. Mihin ihmisten luontainen ujous ja häveliäisyys oikein on kadonnut? Vai kuuluivatko rajut tempaukset automaattisesti firmamme ilmapiiriin ilman mitään sen kummempia syitä?

 Kun juhla lähestyi, aloin käydä hermostuneeksi. Pohdin, osallistunko lainkaan tapahtumaan, vai pitäisikö minun sittenkin olla mukana. Päätin osallistua, mutta tein samalla päätöksen, että tällä kertaa käyttäydyn huomaamattomasti ja hillitysti, eikä edellisen kerran nöyryytys pääse toistumaan.

Minulla oli työkiireitä, joten en juurikaan ehtinyt seurata pikkujoulujen valmisteluja. Ne aiottiin järjestää matkailukäyttöön muutetussa Hakoniemen kartanossa, jonka omistajalle olimme tehneet erilaisia projekteja. Saimme tilat käyttöömme edullisesti. Kuuntelin kahvipöydässä, kun Riitta ja Leena keskustelivat juhlan ohjelmasta. Järjestelyt olisivat ”elastiset” – se oli yksi firmamme ideoista - eli ne joustaisivat sen mukaan miten tilanne kehittyisi. Ainakin jonkinlainen muotinäytös oli joka tapauksessa suunnitteilla. Järjestäjät hoitaisivat asut paikalle.

 Juhlaa edeltävänä iltana kaivelin komeroani ja mietin, minkä version kehittelemistäni avohaara-asusta pukisin päälleni. Olin leikellyt muutamista housuista haarat pois silloin kun edellisellä kerralla suunnittelin asua. Mietin, käyttäisinkö samaa pukua kuin viimeksi vain pukeutuisinko johonkin rennompaan vaatekertaan? Kokeilin erilaisia yhdistelmiä peilin ääressä, ja välillä koko touhu alkoi ällöttää. Ihmettelin, mihin hulluun hankkeeseen olinkaan taas suostunut.

 Viimeisenä työpäivänä ennen juhlaa työpaikalla vallitsi jännittynyt tunnelma. Naiset kuiskailivat keskenään. Aihe tuntui olevan: ”Oletko keksinyt jo jotain?” tai ”Mitä aiot pukea illalla?” Ninan ja Riitan ja Ritvan ympärillä näytti olevan eniten kohinaa ja kuhinaa, koska he olivat naisista ainoat, joilla oli aikaisempaa kokemusta asiasta. Minulta sen sijaan yksikään työtoverini ei tullut kysymään, miltä avohaarahousuissa esiintyminen oli tuntunut. Ilmeisesti kaikki olivat nähneet omin silminkin, miltä minusta ”tuntui”. Kokemuksen muisteleminen nolotti vieläkin.

 Tilaisuuden oli määrä alkaa lauantai-iltana kello seitsemältä, joten minulla oli työviikon päätyttyä vielä aikaa valmistella asuani. Pitkän pohtimisen ja monien kokeilujen jälkeen päätin valita asun johon kuuluu suorat housut, poolopaita ja puvun liivi. Ajattelin, että tämä yhdistelmä on riittävän yhdentekevä. Vaatteet tuovat mieleen tarjoilijan asusteen.

 Kellon lähestyessä seitsemää lauantaina ajoin Hakoniemen kartanon pihaan. Paikalla oli jo muutama auto. Vaikka minulla oli lämmin talvitakki ylläni, kylmä viima puhalsi alhaalta päin paljaisiin ruumiinosiini, kun kävelin pihassa. Oli sovittu, että kylmästä vuodenajasta johtuen asun voi vaihtaa myös sisällä kartanossa, jos haluaa. Kukaan ei tainnut käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen, vaan kaikki tulivat valmiiksi sääntöjen vaatimalla tavalla pukeutuneina.

 Vaikka olin yrittänyt henkisesti valmentautua tilanteeseen, minua jännitti, kun nousin kartanon portaita. Mietin, keitä on jo paikalla, vaikka autojen perusteella osasin jotain jo arvella. Eteinen oli tyhjä. Katselin ympärilleni ja harkitsin, pitäisikö kurkistaa ensiksi sisälle ennen kuin riisun päällystakkini, ettei vain tapahtuisi mitään noloa yllätystä. Mielessäni kävi jopa ajatus, että ehkä koko juttu olikin pelkkä vitsi, eikä mitään avohaarabileitä olekaan. Olisi ollut aika noloa kävellä sisälle intiimit paikat kaikkien nähtävillä, jos muut olisivatkin istuneet salissa täysissä vaatteissa.

 Ovi juhlasaliin oli sen verran raollaan, että näin Riitan kävelevän viinilasi kädessään baaritiskiltä. Vaikka näin hänet vain vilahdukselta, ehdin kuitenkin nähdä, että hänen asunsa oli tilaisuuteen sopiva – toisin sanoen haaroista avoin. Niinpä rohkaisin mieleni ja riisuin päällystakin. Naulakon vieressä oli iso peili, josta vilkaisin vielä asukokonaisuuttani. Toisin kuin viimeksi, tällä kertaa minun ei tarvinnut olla huolissani siitä, että esittelisin liian näyttävästi intiimien elinteni ulottuvuuksia. Kylmä viima oli kutistanut paikat melkein yhtä pieniksi kuin pikkupojilla. Näissä hieman itsetuntoa latistavissa mietteissä kävelin sisälle juhlasaliin.

 Salissa olivat Riitta, Petteri, Ritva ja Leena. He tervehtivät minua iloisesti ja neuvoivat ottamaan baarista jotain juotavaa. Olen yleensä hyvin pidättyväinen alkoholin kanssa, mutta tällä kertaa päätin ottaa lasin viiniä, jotta lämpenisin ja jotta jännitys hieman helpottaisi. Juotuani yhden lasillisen kaadoin vielä toisenkin ja menin muiden seuraan istumaan.

 Istuimme pöydän ääressä, joten en voinut – enkä edes halunnut – tarkkailla muiden paikalla olleiden vaatetuksen yksityiskohtia. Juttelimme jotain yhdentekevää ja odottelimme muita saapuviksi.

 Jonkin ajan kuluttua kartanoon saapui mainososastolla työskentelevä Krista ja hänen miehensä Kai. He jättivät päällystakkinsa naulakkoon ja astuivat saliin. Tervehdimme heitä ja viittasimme baarin suuntaan: ”Ottakaahan lasilliset.”

 Krista oli keskimittainen, pyyleähkö, noin 30-vuotias nainen. Ei hassumman näköinen, jos tuollaisesta vartalotyypistä piti, mutta ei kuitenkaan minun makuuni Ihmisenä Krista oli hieman etäinen ja viileä. Hänen miehensä Kai ei ollut meillä töissä, mutta olimme tavanneet hänet muutaman kerran. Hän oli vähän niin kuin vaimonsa, keskimittainen ja hieman tukevan oloinen. Kain asusteita, varsinkaan housujen avointa alaosaa, en viitsinyt tarkkailla vaan käänsin katseeni kohteliaasti muualle, kun Kai käveli ohitseni. Kristan asua sen sijaan katselin hieman tarkemmin. Hän oli pukeutunut tummansinisiin housuihin ja vaaleaan paksuun ”Marilyn-jumpperiin” – jos tuota nimeä nyt voi käyttää. Sinisten housujen haaraosa oli leikattu auki ohjeiden mukaisesti. Krista oli parturoinut alapään karvoituksensa ”kiitorata” –tyylillä, mistä olin hieman yllättynyt. Hän ei ollut sen tyyppinen nainen, jonka olisin kuvitellut kiinnittävän huomiota niihin näkymiin, jotka yleensä pidetään housujen sisäpuolella. Mutta ehkä Kai oli toiminut muodinluojana.

 Seuraavaksi sisälle tulivat suunnitteluosaston Janet ja Markus. He eivät olleet seurusteleva pari – ainakaan minä en tiennyt sellaisesta – vaikka he tulivatkin sisälle samaan aikaan. Janet oli tummatukkainen nuori nainen, joka oli ollut meillä ensiksi harjoittelijana ja tullut myöhemmin uudestaan varsinaiseksi työntekijäksi. Hänen isänsä oli muuttanut aikoinaan Suomeen Englannista ja mennyt naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Janet oli täydellisesti kaksikielinen. Firmamme pikkujouluihin Janet tuli vaaleissa samettihousuissa, joista haaraosaa oli poistettu aika runsaasti. Ommelten reunat oli viimeistelty siististi (olisinpa minäkin osannut) ja niissä näytti olevan jopa jonkinlaista koristeommelta. Mietin, miten Janet oikein oli ohjeet käsittänyt. Eipä silti. Näkyä katseli mielellään. Ylävartalon peittona Janetilla oli tummanpunainen T-paita. Kun Janet käveli siroin askelin huoneen poikki punaviinilasi kädessään, moni varmaan ajatteli kuten minäkin, että siinä oli juhliemme ehdoton kaunotar. Hän oli niin viattoman näköinen, että tuntui suorastaan pahalta, että hänet oli houkuteltu tällaiseen tapahtumaan.

 Janetin seurassa tullut Markus oli nelikymppinen mies, joka ylläpiti ja kehitti tietokoneohjelmiamme ja muokkasi niitä asiakkaillemme. Koska Markus on mies, en olisi välittänyt tarkkailla mitä hänellä oli päällään. Koska hän kuitenkin käveli aivan edestäni, en voinut näyltä välttyäkään. Markuksella oli tavalliset vanhat kuluneet farkut, joita oli käsitelty asianmukaisesti saksilla niin, että niistä oli tullut avohaaraiset. Markuksen housujen aukosta näkyvään ”kohteeseen” en kiinnittänyt sen enempää huomiota kuin kiinnittäisin uimahallin pukuhuoneessa itseään kuivavaan alastoman mieheen vastaavaan paikkaan. En ole kiinnostunut miehistä ”siinä mielessä”.

Työtovereitamme ja heidän seuralaisiaan saapui tasaisin väliajoin, enkä enää kiinnittänyt jokaiseen pariin samalla tavalla huomiota kuin ensimmäisinä saapuneisiin. Kartanon puitteet olivat komeat, ja valaistus oli tyylikäs, joten tunnelma toi välillä mieleen elokuvan ”Eyes Wide Shut”. No, ei kartano sentään aivan niin hieno ollut, emmekä mekään olleet, mutta jotain samanlaista tilanteessa oli.

 Ninasta oli tullut kuukausien kuluessa lähin työtoverini, ja odotin hieman jännittyneenä hänen saapumistaan. Olimme pelkästään työtovereita, eikä välillämme ollut mitään romantiikkaan viittaavaa mistään seurustelusta puhumattakaan. Kuitenkin minusta tuntui joskus siltä, että välillämme ehkä sittenkin virtasi jotain tiedostamatonta energiaa, tai vallitsi kemiallinen tila – jos sellainen nyt voi vallita. ” Feromonit ” hyrräsivät tai jotain sellaista. Tästä syystä odotin Ninan ilmestymistä enemmän jännittyneenä kuin muiden työntekijöiden saapumista. Nina oli ollut yksi neljästä, jotka firman arpajaisissa olivat jo joutuneet esiintymään avohaarahousuissa.

 Kello alkoi jo lähennellä puolta kahdeksaa, kun Nina vihdoin ilmestyi ovelle. Hän oli pukeutunut vaaleaan iltapuku- tai yöpukutyyppiseen asuun, joka oli leikattu avoimeksi navan alapuolelta alkaen siten, että koko etuosa oli auki aina varpaisiin saakka. Säännöthän eivät määränneet, että olisi pakko käyttää housuja. Jaloissaan Ninalla oli kuultavan siniset juhlasandaalit. Nina oli käyttänyt aikaa ja vaivaa asunsa luomiseen, ja lopputulos oli suorastaan upea. Upeassa puvussaan kaunis Nina loisti kuin häikäisevä majakka meidän vaatimattomien housuihmisten joukossa. Ihmettelin mikseivät muut naiset olleet keksineet mitään noin luovaa. Enkä taaskaan voinut välttyä ihailemasta myöskään Ninan luontaisia avuja. Kuten jo firman arpajaisissa olin todennut, Ninan sopusuhtaisesti muotoutunut tumma alapään karvoitus – ja kaikki mitä siihen liittyi – oli täydellisen kaunis. En tiedä punaviinikö asiaan vaikutti vai mikä, mutta olisin halunnut heti siinä paikassa antaa Ninalle suukon – sinne.

”No niin, toivotahan vieraat tervetulleeksi”, joku kuiskasi ja herätti minut unelmistani. Niin tosiaan. Minähän olin pomo, ja tehtäviini kuului pitää tervetuliaispuhe. Koska emme olleet Linnan juhlissa vaan firmamme pikkujouluissa, en pitänyt pitkää puhetta vaan ainoastaan totesin seisomaan nousten, että kaikki ihmiset näyttävätkin jo olevan paikalla, joten eiköhän siirrytä lounaspöytään. Ja muistutin, että baari on vapaasti käytettävissä.

 Lounas syötiin kartanon ruokasalissa, joka oli pitkän käytävän toisessa päässä. Ruoka oli tilattu pitopalvelusta, mutta tarjoilu ei ymmärrettävästä syystä kuulunut palveluun. Valikoima oli runsas ja sisälsi myös maittavan kasvisvaihtoehdon. Jälkiruuaksi oli jäätelöä ja kirsikkahilloa. Lopuksi joimme vielä kahvit – ja tällä kertaa minäkin otin kupillisen, vaikka yleensä juon teetä.

 Lounaan aikana en aina edes muistanut, että pöydän ääressä istuu seurue, johon kuuluvien sukupuolielimet ovat näkyvillä housuihin leikatuista aukoista - tai Ninan tapauksessa iltapuvun avoimesta etuosasta, joka oli istuessa todella avoin. Niin avoin, että Nina antoi lopulta koko iltapuvun valua reilusti sivulle eikä enää yrittänyt pitää sitä polviensa välissä kuten hän alussa oli tehnyt. Emme kuitenkaan miettineet tällaisia asioita vaan nautimme hyvästä ruuasta ja mukavasta tunnelmasta.

 Lounaan jälkeen kokoonnuimme uudestaan kartanon suureen saliin seurustelemaan. Pöydällä paloivat kynttilät viisihaaraisessa hopeisessa kynttilänjalassa, ja tuli loimusi suuressa takassa tunnelmallisesti. Baari oli ahkerassa käytössä, eikä tätä asiaa voinut olla huomaamatta. Eräiden juhlavieraiden esiintyminen alkoi olla jo aika rentoa. Minä yritin pysytellä kohtuudessa ja otin ainoastaan yhden lasillisen valkoviiniä lounaan sulattelemiseksi. Kun olin tyhjentelemässä lasiani, juhlan ohjelmasta vastaava Leena sanoin muutaman sanan.

 ”Hetken kuluttua alkaa muotinäytös”, Leena selitti. ”Arvomme osanottajat.” Mikä ihmeen muotinäytös ja mitkä ihmeen arpajaiset, ajattelin ja join lasini tyhjäksi. Puhisin itsekseni, että eikö arpajaisia jo ole ollut tarpeeksi. Alan olla jo allerginen niille.

Leena jatkoi esittelyä. Hän selitti, että muotinäytökseen osallistuu viisi satunnaisesti valittua henkilöä, joille annetaan pala kangasta. Sen jälkeen heillä on kymmenen minuuttia aikaa tehdä kankaasta itselleen asu. Voittaja valitaan näytöksen perusteella.

 Juhlavieraat kävivät täyttelemässä lasejaan ja odottivat, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Leena tuli sivuhuoneesta pahvirasian ja pienen laitteen kanssa ja julisti: ”Arvonta alkaa.” Sen jälkeen hän alkoi jakaa arpajaislappuja. Jokainen sai yhden lapun. Minulle tuli numero kahdeksan. Arpominen tapahtui pienellä elektronisella laitteella – yhtiömme keksintöjä sekin – joka arpoi numeroita tietyltä numeroväliltä, joka tässä tapauksessa oli yhtä suuri kuin paikalla olijoiden lukumäärä. Leena painoi nappia, ja kone antoi ensimmäisen numeron. Se oli kaksi. Numero kuului Petterille. Seuraavaksi tuli numero seitsemän, joka kuului Elinalle, joka oli noin 40–vuotias hoikka nainen ja työskenteli yhtiömme kirjanpidossa. Hän vastaili myös puhelimeen sekä hoiti muita juoksevia asioita. Kolmas numero oli kaksitoista, ja se kuului Leenalle itselleen. ”Öh, uh, tuota”, Leena mumisi katsottuaan arpajaislippuaan. Olin näkevinäni, että lievä puna nousi hänen kasvoilleen. Ihmettelin, mitä jännittävää tai erikoista muotinäytöksessä voi olla, kun se saa Leenan tuolla tavalla häkeltymään.

 Arpajaiset jatkuivat. Neljäs numero oli viisitoista, ja sen sai nuori ja kaunis Janet. Oli enää yksi numero jäljellä, ja tunnelma tiivistyi. Leena katsoi pitkään elektronista arpomislaitetta ikään kuin hän olisi halunnut vielä mitätöidä oman numeronsa. Sen jälkeen hän painoi nappia. Numero oli – kahdeksan! ”Aah, taas”, huudahdin. Mietin, milloin minulle on kehittynyt näin hyvä – tai huono - arpaonni. Lohduttelin itseäni sillä, että tällä kerralla oli kyse vain muotinäytökseen osallistumisesta, joten ei asia ollut kovin merkittävä. Pääasia, että oli jotain ohjelmaa.

 Koska Leena oli yksi osanottajista, Ritva siirtyi johtamaan tapahtumaa. Hän ilmoitti, että muotinäytös alkaa puolen tunnin päästä, ja osallistujille jaetaan materiaali saman tien. Materiaalin sai käydä hakemassa sivupöydältä, jossa oli jokaiselle osallistujalle kangaspalaa, josta sai muotoilla sellaisen asusteen kuin haluaa. Miehet ottavat sinisen kankaan ja naiset punaisen. Ja seuraavaksi Ritva kertoi yllätyksen, jonka ainakin Leena tuntui jo tietävän: ”Ja kangas on tietysti ainoa vaatekappale, joka esiintyjillä on yllään. Koko vaatetus on siis luotava itse, koska vasta silloin taiteelliset taidot todella punnitaan.”

 Menimme sivupöydälle valitsemaan kankaitamme. Tai ei niissä paljoa valitsemista ollut. Kankaat – jos ohutta silkkiä kankaaksi voi sanoa – olivat järkyttävän pieniä ja järkyttävän läpinäkyviä. Kaiken lisäksi miesten siniset palat olivat pienempiä kuin naisten. Kysyessäni syytä siihen Leena vastasi kokoeron johtuvan siitä, että naisilla on enemmän peitettävää kuin miehillä. No, olihan se hyvä syy.

 Näytökseen oli vielä aikaa, joten kävelin baaritiskille ja tutkiskelin samalla kädessäni olevaa silkinpalaa. Kaadoin itselleni lasillisen viiniä. Leena ja Elina ja Petteri tulivat perässäni, ja hetken päästä seurueeseen liittyi myös Janet. ”No niin, tässä sitä nyt ollaan”, sanoi Petteri ja vaikutti hermostuneelta. Hän kaatoi lasinsa puolilleen vodkaa. ”Nyt on pakko ottaa vähän rohkaisua.” Hän nyökkäsi päällään pullohyllyn suuntaan. Naiset ymmärsivät vinkin ja täyttivät hekin lasinsa.

 ”Näytökseen on aikaa viisitoista minuuttia”, Ritva tuli huomauttamaan. ”Menkäähän nyt tuonne sivuhuoneeseen suunnittelemaan niitä asujanne.” Lähdimme yksissä tuumin ja suljimme oven perässämme. Emme oikein tienneet, mistä pitäisi aloittaa vaan hypistelimme vain kankaanpaloja. Pitäisikö mennä jonnekin muualle pukemaan, ajattelin ja jatkoin kankaan pyörittelyä. Sehän oli pelkkä pieni silkkiliina – ja hyvin ohutta silkkiä. Ajattelin, oliko koko juttu olevinaan jokin vitsi?

 ”Ei tämä pyörittelemällä parane”, sanoi Petteri ja alkoi riisua vaatteitaan. Avohaarahousut tippuivat ensiksi ja sen jälkeen lähti villapusero sekä sen alla ollut paita. Kun Petteri vielä potkaisi kengät jaloistaan, hän oli täysin alasti. Hän väänteli ja venytteli silkinkappaletta ja sovitteli siitä itselleen jonkinlaista lannevaatetta. Petterin esimerkin rohkaisemana me muutkin aloimme riisua. Hetken päästä huoneessa oli viisi alastonta ihmistä käärimässä itseään erilaisiin harsoviritelmiin.

 Samalla kun kehittelin omaa vaateparttani, vilkuilin syrjäsilmällä miten muut edistyivät. Kaikilla oli sama ongelma: vaate ei millään riittänyt vartalon peittämiseen kunnolla. Sen olisi pitänyt olla vähintään viisin kerroin ennen kuin se olisi ollut läpinäkymätön. Mutta kangasta ei ollut viiteen kerrokseen. Tuskin edes kahteen. Onnistuin lopulta kyhäämään silkinkappaleesta jonkinlaisen onnettoman lannevaatteen, mutta minun piti valita, jätänkö sen etupuolelta auki vai takapuolelta. Päätin yrittää peittää ensisijaisesti etupuoleni, mutta koska olin jo parin tunnin ajan ollut avohaarahousuissa, etupuolen jättäminen avoimeksi ei tuntunut aivan niin radikaalilta ajatukselta kuin se ehkä muuten olisi ollut. Koko asia alkoi lopulta tuntua yhdentekevältä, ja lopulta kietaisin vain kankaan jotenkin. Mitä se peitti tai ei peittänyt, sillä ei ollut paljon väliä.

 Naisilla kankaan kietominen teetti enemmän työtä. He yrittivät luoda asun, joka oikeasti ”peittäisi” jotain, mutta hanke alkoi heidänkin kohdallaan näyttää toivottomalta. Vaikka mitä olisimme tehneet, olimme käytännössä alastomia ihmisiä, joilla oli jokin epämääräinen riepu ympärillään. Se oli olevinaan vaate. Alkoholi – jota muut olivat nauttineet enemmän kuin minä - oli saanut olomme sen verran rennoksi, että tuntui jo lähes yhdentekevältä ”peittikö” luomuksemme jotain vai ei. Kunhan vain marssimme esille ja annamme tuomareiden tehdä työtään.

 Olin jo mielestäni saanut vaateparteni kuntoon, joten istuin tuoliin odottamaan, että muutkin valmistuisivat. Näytöksen alkuun oli vielä viitisen minuuttia. En tässä vaiheessa vielä tiennyt, että olin parhaillaan tekemässä isoa virhettä.

 Istuin tuolissa ja tarkkailin naisia, jotka vielä epätoivoisesti yrittivät kääriytyä liinoihinsa. Nuori Janet oli niin kaunis ja viaton, että en pystynyt edes katsomaan hänen suuntaansa. Olisin tuntenut itseni likaiseksi tirkistelijäksi, jos olisin jatkanut Janetin seuraamista. Niinpä käänsin katseeni Leenan ja Elinan suuntaan. He olivat vanhempia, ja heidän katselemisensa tuntui sopivammalta.

 Leena oli kaunis nainen – se minun oli pakko myöntää, kun nyt näin hänet kokonaan alasti ensimmäisen kerran. Hän ei ollut langanlaiha mutta ei missään tapauksessa myöskään lihava vaan juuri sopivan naisellinen ja täyteläinen. Hän edusti ehkä sitä naistyyppiä, joka olisi ollut ihailun kohde natsi-Saksassa 1930 luvulla – ja miksei kaikkialla Euroopassa. Arvioin, että hän oli ehkä noin 175 senttiä pitkä, eli hän oli uhkean kaunis nainen. Hänellä oli pyöreähköt posket ja melko paksut huulet. Hänen kasvojensa iho oli sileän pehmeä. Hänen rintansa olivat täyteläiset ja hyvin muodostuneet. Nännit olivat keskikokoa ja säännöllisen muotoiset. Leenan hiukset olivat suomalaisille tyypillisesti keskivaaleat. Siis jotain tummanruskean ja täysin vaalean väliltä. Hiuksissa oli raitoja, mutta en osannut arvioida olivatko ne värjäämisen tulosta vai luonnollisia. Kun Leena väänteli kangastaan hetken aikaa siten, että hän seisoi minun suuntaani, sain tilaisuuden tarkkailla myös hänen intiimiä aluettaan. Häpykarvojen rajoilla oli pientä sänkeä, eli Leena oli ajellut bikinirajojaan, mutta ei kuitenkaan aivan lähipäivinä. Leenan häpykarvoitus oli hyvin tumma. Se oli keskeltä tuuheampi kuin reunoilta toisin kuin Ninalla, jolla karvoitus oli tasaisempi ja hieman laajempi.

 Elinaa en tuntenut yhtä hyvin kuin Leenaa, koska en ollut työssä kovin paljon tekemisissä hänen kanssaan. Ehkä sisäisissä kemioissamme oli myös jotain, joka ei täysin sopinut yhteen. En tarkoita, että meillä olisi ollut erimielisyyksiä työpaikalla. Emme vain olleet kovin välittömiä ja läheisiä, eiväthän kaikki ole. Ei Elinakaan hassumman näköinen ollut – nyt kun pääsin katselemaan häntä alastomana. Hän oli hieman laihempi ja hänessä oli vähemmän naisellista pehmeyttä kuin Leenassa. Hänen rintansa olivat pienemmät. Näytti että toinen oli hieman alempana kuin toinen, mutta saatoin arvioida väärinkin. Nännit olivat aika pienet.

 Kun Elina kääntyi minua kohti, tutkiskelin hänen jalkoväliään. Elinan häpykarvoitus oli vieläkin tummempi kuin Leenalla. Se oli miltei pikimusta, mikä saattoi selittyä sillä, että Elina oli muutenkin olemukseltaan tumma. Hänen hiuksensa olivat lähes mustat, ja – huomasin asian ensimmäisen kerran vasta nyt – myös hänen silmänsä olivat tummanruskeat. Hän edusti sitä naistyyppiä, jolla kasvaa runsaasti karvoja. Hänen häpykarvoituksestaan jatkui vana lähes napaan asti aivan kuten monilla miehillä. Sivusuunnassa karvoitus ulottui pitkälle reisiin, tosin aika ohuena. Ihmettelin, eikö Elina todellakaan aja edes bikinirajojaan. Miten hän voi tuon näköisenä käydä uimahalleissa? Elina oli todellinen ”Viidakko-Eeva”, koskematon villi ja vapaa. Viinin pyörälle panemassa päässäni koin hänet loppujen lopuksi varsin seksikkäänä – omalla tavallaan.

 Muotinäytöksen alkuun oli vielä aikaa pari minuuttia, ja naiset jatkoivat asusteidensa toivotonta virittelyä. Janet oli kaunis kuin enkeli punaisessa silkissään, joka paljasti enemmän kuin peitti. Hän oli niin kaunis, että aivan värisin häntä katsellessani. Minun oli pakko siirtää katseeni Leenaan tai Elinaan tai kehen tahansa – no ei sentään Petteriin. Leena oli valinnut pukeutumisessaan sen strategian, ettei hän edes yrittänyt peittää alavartaloaan – sehän oli nähty jo – vaan hän keskittyi rintojensa ja ylävartalonsa pukemiseen. Annoin silmieni levätä hänen tummissa tuuheissa karvoissaan ja kuvittelin lopulta, miltä tuntuisi upottaa kasvot niiden sekaan.

 Jos puolialastomien naisten tutkiskelu ”aikani kuluksi” oli ollut ensimmäinen virheeni, viimeksi mainitun mielikuvan päästäminen tietoisuuteeni oli ratkaiseva virheeni.

 Olen sitä miestyyppiä – luultavasti lähes kaikki sukupuoleni edustajat ovat – joka ei voi ajatella aivan ”mitä tahansa” niin ettei ajattelulla olisi seurauksia. Ajatus kasvojen hautaamisesta Leenan karvaiseen jalkoväliin alkoi tuntua omassa jalkovälissäni, ja tunne voimistui koko ajan. Ja muotinäytöksen oli määrä alkaa minuutin kuluttua.

 ”Ääh, ööh” , ähisin itsekseni todetessani, kuinka penikseni alkoi kohota sykähdellen silkkihuivin alta. Yritin painaa sitä alas kädellä, mutta siitä ei ollut apua - ehkä päinvastoin. Tunsin kuinka esinahka liukui pois terskan päältä samalla kun penikseni paisui kovaksi ja kasvoi täyteen pituuteensa - mikä ei ole aivan vähäinen. Olin järkyttynyt ja yritin kaikin tavoin salata tapahtuneen. En kuitenkaan onnistunut, vaan pian kiusalliseen tilanteeni huomasi Petteri, siis toinen mies! Hän ei onneksi sanonut mitään vaan vilkaisi ainoastaan merkitsevästi. Nolompaa tilannetta en olisi voinut enää keksiä. Pian naisetkin alkoivat saada vinkkejä siitä, että jotain ”outoa” oli tekeillä.

 Nousin nopeasti tuolista ja käännyin seinään päin, mutta jäykistynyt penikseni ehti vilahtaa esillä niin että se ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Mumisin, jotain odottamisesta ja yritin taistella kiihottunutta elintäni vastaan. Juuri samalla hetkellä Ritva huusi oven takaa ja ilmoitti, että yleisö odottaa muotinäytöksen alkamista. ”Esiintyjät esiin.”

 Leena sai pyydettyä minuutin verran jatkoaikaa, vedoten siihen, että asusteissa on vielä vähän säätämistä. Tuon minuutin aikana sain penikseni rauhoittumaan, ja se alkoi laskeutua alaspäin. Se oli vielä paksu ja puolipitkä, mutta kuitenkin jo alaspäin roikkuvassa asennossa, kun kävelimme juhlasaliin. Esinahka oli jäänyt yläasentoon, joten paksu sinertävän punainen terskani oli näkyvissä. Leena vilkaisi minuun salaperäisesti hymyillen. Ehkä hän ajatteli, että hän olisi saanut aikaan ongelmani – niin kuin olikin. Toivoin, että muotinäytös menisi ohi mahdollisimman pian.

 Huomasin salissa vallitsevasta tunnelmasta, että yleisö oli vieraillut ahkerasti baaritiskillä sillä aikaa kun olimme sovittamassa vaatteitamme. Hulina ja hälinä oli jo aika voimakas, ja ihmiset kantoivat edelleen täysiä viini-, vodka- ja rommilaseja baarin suunnasta. Ritvan ohjaamina asetuimme riviin yleisön tarkasteltaviksi. Lähes jokainen yleisön joukosta vilkaisi ainakin kerran vahvassa jälkitilassa olevaa penistäni, joka oli puoliksi esillä ja puoliksi silkkiharson peittämänä vähän siitä riippuen, missä asennossa milloinkin olin. Nina hymyili ja loi minuun merkittäviä silmäyksiä. Yritin hymyillä takaisin, vaikka hymyni oli aika väkinäinen. I did it again.

 Muotinäytöksen voitti ylivoimaisesti se, kenelle voitto kuuluikin, eli kaunis Janet. En tiedä oliko hänen asunsa sen parempi kuin muillakaan naisilla, mutta Janetin oma kauneus oli sitä luokkaa, että vaatteiden merkitys jäi marginaaliseksi. Janet olisi voittanut minkä tahansa muoti- tai kauneuskilpailun, minkä suinkin pystyin kuvittelemaan – vaatteilla tai ilman.

 Muotinäytös oli pian ohitse, ja kun se loppui, aioin pukea lisää päälleni. Hiippaileminen käytännössä täysin alastomana – läpinäkyvää lanteille kiedottua silkkihuivia ei juuri vaatteeksi voinut sanoa – muiden seurassa oli kiusallista. ”Äläs nyt vielä”, Nina jarrutteli, kun olin kävelemässä kohti huonetta, johon olin jättänyt vaatteitani. ”Käydään ensiksi ottamassa lasilliset.” Suostuin ehdotukseen, kun näin, etteivät muutkaan mannekiinit vielä menneet pukeutumaan. ”Meillä on vielä lisää ohjelmaa”, Nina selosti. ”Keksin sellaisen juuri itse. Juhlanhan piti olla elastinen, tilanteeseen mukautuva, etkö muista.” Muistinhan minä. Näinhän oli sovittu. Kysyin Ninalta, millaista ohjelmaa hänellä oli mielessään. ”Tanssia”, hän täsmensi. ”Minä laadin koreografian.” Mistään oikeasta tanssista ei olisi kyse, vaan mukana olijoiden pitäisi tehdä eräitä liikkeitä Ninan esimerkkiä seuraten. Ajatus vaikutti mielenkiintoiselta.

 Juotuamme pari lasillista Nina ehdotti ideaansa juhlan järjestelytoimikunnalle eli Leenalle ja Ritvalle. Koska ohjelma ei vaatinut suuria järjestelyjä, se voitiin käynnistää lähes saman tien. Kaikki osallistuisivat, vaikka mitään pakkoa ei tietenkään ollut. Sain vasta myöhemmin tietää, millaisia viekkaita taka-ajatuksia Ninalla oli.

 Nina pyysi osallistujia siirtymään kahteen vastakkaiseen riviin eri puolille huonetta katse keskilattiaan päin. Toiseen riviin menivät miehet ja toiseen naiset. Koska miehiä oli vähemmän, miesten riviä täydennettiin naisilla. Toiselle puolelleni tuli Janet ja toiselle puolelleni eräs Erik, joka oli tullut juhlaan puolisonsa Katrin seuralaisena. Nina antoi osallistujille ohjeet ja pani salissa olevat stereot soimaan. Valikoimissa oli tasan yksi CD-levy, ja siltä Nina valitsi Little Richardin kappaleen ”Lucille”. Poikkeuksellinen rytmikäs ja ”menevä” esitys oli taltioitu TV-lähetyksessä Lontoossa 1960-luvun alussa. Levyllä oli myös muutamia muita Little Richardin kappaleita.

Rytmikäs nopeatahtinen musiikki alkoi kaikua salissa, ja Nina heilutteli itseään sivusuunnassa musiikin tahdissa. Muut seurasivat esimerkkiä. Pitkässä puvussa liikehtivät Nina oli kuin antiikin villi jumalatar tai alkuasukasheimon keskuudesta valittu nainen, joka tanssii itsensä transsitilaan ennen kuin hänen sydämensä leikataan irti ja hänet heitetään alas vuorelta uhriksi jumalille. Ninan vartalo keikkui puolelta toiselle ja hänen iltapukunsa heilahteli viekoittelevasti paljastaen joka heilahduksella hänen kauniin tuuhean kiiltävän häpykarvoituksensa. Nina oli kuin elokuvan Gilda, joka tanssii villisti ja saa miehet hurmioon. Muut Ninan vierellä samoja liikkeitä tekevät naiset eivät näyttäneet yhtä houkuttelevilta, koska heidän avohaarahousunsa eivät vetäneet vertoja Ninan pitkälle asulle. Ehkä lähelle pääsivät silkkihuiveihin kietoutuneet Elina, Leena ja Janet, mutta heidän asunsa olivat jo liian paljastavia ollakseen viekoittelevia.

  Musiikin rytmi täytti salin, ja Nina huusi: ”Lisää heilahduksia, voimakkaampia heilahduksia.”

 Ninan katala juoni alkoi vähitellen paljastua. Kun avohaarahousuihin pukeutunut tai kokonaan alasti oleva mies heiluu voimakkain liikkein sivusuunnassa, mitä tapahtuu? Hänen peniksensä osuu joka heilahduksella reisiin. Vuoronperään läps, läps, läps. Tällöin veri alkaa virrata penikseen, joka alkaa muuttua paksummaksi ja raskaammaksi. Tämä tapahtuu ehkä nopeammin, jos esinahka on valmiiksi ylös vedettynä kuten minulla edelleen oli. Jos mies ei katso alaspäin, hän ei ehkä musiikin pauhatessa ja liikuntaan keskittyessään edes huomaa koko asiaa. Ei kuitenkaan mene kauan, kun penis on täydessä erektiossa. Ja jollakin ihmeellisellä tavalla Nina tiesi tämän. Ja hän tiesi myös sen, miten koreografiaa pitää tässä vaiheessa muuttaa.

 ”No niin, seuraavaksi pompitaan vähän aikaa pystysuunnassa, kovia hyppyjä musiikin tahdissa, näin…” Osallistujat muuttivat liikkeen suuntaa. Jos naiset olivat keskittyneet täysipainoisesti pelkästään omaan suoritukseensa he eivät ehkä vielä huomannet, mitä miehille oli tapahtunut. Todennäköisesti he kuitenkin alkoivat jo huomata. Liikkeen muuttaminen ylös alas hyppimiseksi – edelleen Little Richardin tahdissa – toi sai aikaan uudenlaisen vaikutuksen. Täydessä mitassaan oleva paksu penis heilui nyt ylös ja alas kuin iso vasara. Jos miehet jaksoivat hyppiä tarpeeksi ponnekkaasti – ja tähän Nina tietenkin kaikkia kehotti – heidän peniksensä alkoivat iskeytyä joka hypyllä vatsaan. Ja tämä liike tuntui jo miehistäkin aidosti miellyttävältä, ja tässä vaiheessa jokainen mies varmasti huomasi missä tilassa hän on. Minua kauhistutti ajatus siitä, mitä vieressäni ollut suloinen nuori Janet ajatteli nähdessään lähietäisyydeltä jäykistyneen elimeni. Yritin kääntää itseäni hieman poispäin hänestä.

 Nina oli kuin viekas seksin ylipapitar keksiessään tällaista ja saadessaan miehet – ja miksei myös naiset - kokonaisvaltaisesti otteeseensa. Tilanteeseen oli ajauduttu vähitellen askel kerrallaan. Nautittu alkoholi oli poistanut estoja. Kun lopulta seurueen miespuolisille jäsenille aiheutettiin osittain tahaton fyysinen kiihottuminen, se vapautti heidän elimistöönsä hormoneja, jotka puolestaan vaikuttivat heidän henkiseen tilaansa. Näin on luonto asiat järjestänyt, ja Nina oli laskelmoinut tämän kaiken.

 Kun hyppelyä oli jatkunut jonkin aikaa, ja sen kuvioita oli hieman muuteltu Ninan ohjeiden mukaan, hän käänsi musiikin hiljaisemmalle ja lopetti esityksensä. ”No niin, nyt seuraa viimeinen esitys”, hän huusi ja käveli keskelle lattiaa osallistujien rivien väliin. ”Miehet, pysykää te paikallanne, ja naiset, te saatte toimia tuomareina. Tiedätte kyllä, mille annetaan pisteitä.” Kaikki naiset käänsivät ilman käskyä katseensa miehiin ja heidän haarojensa väliin.

 Useimpien miesten penis oli vielä edellisen musiikki- ja tanssiesityksen jäljiltä pontevasti pystyssä, mutta joillakin oli jo tapahtunut hieman herpaantumista. Nina väänsi uudelleen musiikin kovemmalle, ja neuvoi miehiä jatkamaan tanssimista, jos se vaikutti tarpeelliselta.

 Kaikki oli tapahtunut niin yllättäen ja nopeasti, että en oikein itsekään tajunnut, missä tilanteessa olin. Ja eivät sitä tainneet tajuta kunnolla muutkaan miehet. Nina oli saanut taikatempullaan kaikki sekaisin. Kukaan ei olisi kymmenen minuuttia aikaisemmin voinut edes kuvitella, että hetken päästä miehet – tämän kertominen tuntuu suorastaan nololta – seisoivat rivissä jäykistyneitä peniksiään naisille esitellen aivan yhtä viattoman tuntuisesti kuin lapset, jotka esittelevät opettajalleen piirustuksiaan kuvaamataidon tunnin päättyessä. Ei esittelystä onneksi sentään mitään kilpailua tullut, eikä pisteitä annettu tai kirjattu. Joku naisista taisi kuitenkin sanoa ohitseni kulkiessaan, että minulle täydet pisteet, mutta se oli kai vain yleistä kohteliaisuutta.

 Seisoessani rivissä jäykistynyttä penistäni esitellen en juurikaan tarkkaillut muita miehiä, joita seisoi sivullani. Sen verran kuitenkin syrjäsilmällä tulin vilkaisseeksi, että monta erilaista pituutta ja muotoa ja mallia oli naisten arvosteltavaksi tarjolla. Oma penikseni oli eräisiin muihin verrattuna hyvin suora, ei kovin paksu, mutta kuitenkin aika pitkä. Nina pysähtyi eteeni pitkäksi aikaa ja katseli ystävällisesti hymyillen vuorotellen ylä- ja alapäätäni. Heilautin penistäni hänelle pari kertaa lihaksia jännittämällä.

 Ex temporee –näytös oli muutamassa minuutissa, ja ihmiset hajaantuivat eri suunnille vilkkaasti keskustellen. Jotkut kävelivät baaritiskille. Nina heittäytyi selälleen salin toisella laidalla olevalle korkealle pöydälle, siten että hänen lantionsa oli suunnilleen pöydän reunan kohdalla ja hänen jalkansa roikkuivat pöydän laidan yli niin että sandaalit olivat kiinni lattiassa. Hän oli kaarella taaksepäin, ja hänen pitkä pukunsa valui sivulle siten, että hänen reitensä ja jalkansa jäivät paljaaksi. Kävelin Ninan luokse ja jäin katselemaan häntä edestä päin. Hyppimisen aiheuttama kuumuus, jota takan lämmin loimu lisäsi, näkyi ohuena kiiltävänä hikenä hänen ihollaan. Tarkkailin välillä hänen kasvojaan ja välillä hänen tuuheaa kaunista häpykarvoitustaan. Tunsin kuinka veri virtasi uudelleen penikseeni, joka oli jo ehtinyt hieman laskea hetki aikaisemmin järjestetyn ”näytöksen” jälkeen.

 Penikseni muuttui paksummaksi ja kohosi sykähdellen ylöspäin. Nina katsoi silmiini viekoittelevasti ja levitti hieman jalkojaan. Nyt näin ensimmäisen kerran tarkemmin, mitä hänellä oli karvojensa kätköissä. Hänen häpyhuultensa reunat olivat tasaiset ja kauniit niin kuin koko alue, joka reunusti niitä. Ihmettelin, miten luonto on voinut antaa yhdelle naiselle näin täydelliset sukupuolielimet, kun moni muu nainen on saanut jalkojensa väliin jotain paljon epämääräisempää.

 Tarkkailin edelleen Ninaa ja astuin hieman lähemmäksi. Penikseni sojotti yläviistossa täydessä pituudessaan. Nina katsoi silmiini ja levitti lisää jalkojaan. Huomasin, että hänkin ollut joutunut itse aloittamansa juonen uhriksi. Hänen häpyhuulensa olivat turvonneet ja niiden välistä näkyi kostunut emättimen suu. Kävelin aivan Nina viereen, jolloin hän levitti vielä jalkojaan niin että pääsin aivan kiinni häneen. Tässä vaiheessa pystyin tuskin enää kontrolloimaan itseäni. Työnsin lantioni Ninan lantiota vasten ja painoin kädellä painaen pystyssä olevan penikseni hänen häpykarvojensa päälle. Liikuttelin sitä hiljalleen ja tunnustelin, miltä karvat tuntuvat penikseni alapinnan herkillä alueilla. Vähitellen aloin hyväillä penikseni päällä Ninan häpyhuulia. Kun koskettelin hänen emättimensä suuta, hän värähti kauttaaltaan.

 Olin ollut niin syventynyt esileikkeihin Ninan kanssa, että en ollut huomannut, kun Leena ja Erik olivat saapuneet katsomaan touhuamme. Juuri kun olin painamassa penistäni kiinni Ninan klitoriksen alueelle, kuulin Leenan sanovan: ”Anna mennä vaan.” Hätkähdin hieman ja vetäydyin kauemmas Ninasta. Nyt Elinakin saapui paikalle ja neuvoi yhtään sen enempää arastelematta: ”Työnnä. Sinne vaan. Kyllä sinä tiedät.” Tuntui, että jalat pettävät altani. Katsoin Ninan värisevää vartaloa ja vein uudestaan penikseni kohti hänen kosteaa sukupuolielintään. Leena ja Elina alkoivat toistaa kehotuksia jatkaa eteenpäin siitä, missä olin: He hokivat rytmikkäästi: ”Työnnä. Työnnä. Työnnä. Työnnä.” Katsoin Ninan hymyileviä kasvoja ja painoin penikseni kiinni hänen emättimensä suulle. Ovi oli auki, ja olisin voinut mennä sisälle. Ja halusin mennä. Halusin sitä enemmän kuin mitään.

 Juuri kun olin aikeissa tehdä ratkaisevan liikkeen, mieleeni tuli joukko sekavia ajatuksia, jotka saivat minut luopumaan aikeestani. Irrottauduin Ninasta ja vetäydyin vähän matkan päähän. Nina kohotti päätään, enkä osannut tulkita kuvastuiko hänen kasvoiltaan pettymys – vai helpotus. Oliko hän ollut putoamaisillaan omaan ansaansa, josta minun viime hetken epäröintini hänet pelasti. Vai oliko Nina pettynyt, koska aloin epäröidä enkä tehnyt sitä, mikä oli ollut jo kaikille ilmeistä, myös itselleni.

 Seisoin noin metrin päässä Ninasta ja mietin, mikä oikeastaan on suhteeni häneen. Hän oli kaunis ja viehättävä nainen. Katsoessani hänen kasvojaan ja viehättävää vartaloaan, aloin kokea aivan uudenlaisia tunteita. Ehkä ne olivat olleet piilevinä olemassa jo pitkään, mutta vasta nyt ne aktivoituivat lopullisesti. Huomasin rakastavani Ninaa. Oikein värisin tästä suunnattomasta tunteesta ja siitä kuinka voimakkaasti ja avoimesti sen nyt tunsin. Jouduin hetkeksi niin kovan mielenliikutuksen valtaan, että kyyneleet tulivat silmiini. Rakastin Ninaa. Rakastin häntä aivan mielettömästi. Miten en ollut voinut huomata tätä tunnetta aikaisemmin. Pakkohan sen oli olla olemassa. Ei kukaan voi rakastua sekunnissa. Tai jos voi, minulle oli käynyt niin.

 Laskeuduin polvilleni Ninan eteen ja painoin pääni hänen vatsansa päälle. Hänen ihanat pehmeät häpykarvansa olivat leukaani vasten. Kuinka rakastinkaan jokaista hänen häpykarvaansa. Kuinka rakastinkaan hänen emätintään ja häpyhuuliaan. Kuinka rakastinkaan Ninan kauniita kasvoja, pehmeätä vatsaa ja täyteläisiä rintoja – joita en ollut koskaan nähnyt paljaina. Rakastin kaikkea Ninassa. Rakastin hänen ääntään. Rakastin hänen kävelyään. Rakastin hänen suunnatonta älykkyyttään.

 Oltuani jonkin aikaa liikkumatta vetäydyin hieman alemmas ja annoin poskeni levätä Ninan karvoituksen päällä. Kuinka ihanalta se tuntui. Rakkaus ei sulje pois seksuaalista kiihottumista vaan täydentää sitä. Huomasin taas illan aikana jo tutuksi tulleen tunteen alavartalossani. Käänsin päätäni ja upotin kasvoni Ninan jalkojen väliin. Tunsin kuinka Ninan vartalo värähteli. Annoin nenäni painua hänen häpyhuuliensa keskelle. Siirsin kasvojani hitaasti ylöspäin ja aloin tunnustella kielelläni Ninan sukupuolielinten aluetta. Koko alue oli kiihotuksen ansiosta laajentunut. Tunsin kieleni päässä Ninan emättimen suun ja työnsin kieltäni niin pitkälle sisään kuin se ulottui. Sen jälkeen aloin hiljalleen lipoa kielelläni emättimen aluetta, josta vähitellen siirryin ylöspäin klitorikseen. En ole asiantuntija naisten anatomiassa, mutta tiesin kuitenkin, että klitoris on ykköskohde, mikäli haluan Ninan nauttivan siitä, mitä teen. Ja mitään muuta en olisi enempää halunnut.

 Liikuteltuani kieltäni muutaman minuutin ajan Ninan häpykielen ympärillä, tunsin kuinka hän sai orgasmin. Hän värähteli kauttaaltaan ja painoi käsillään päätäni tiukemmin kiinni itseensä. Jouduin jo vähän rimpuilemaan irti pystyäkseni haukkaamaan henkeä. Jatkoin vielä kielitemppujani jonkin aikaa, kunnes toisen orgasmin jälkeen vähitellen lopetin ja jäin makaamaan Ninan vatsan päälle. Olin menettänyt täysin ajantajuni, enkä tiennyt, olinko ollut Ninan kanssa kymmenen minuuttia vai tunnin.

 Juhla jatkui vielä, kun nousimme pöydän äärestä. Esimerkkimme oli innoittanut joitakin pareja samanlaisiin leikkeihin, eivätkä kaikki miehet olleet kääntyneet viime hetkellä ovelta takaisin kuten minä. Eräällä sohvalla Kai hoiteli juuri niin keskittyneesti vaimoaan Kristaa, että hän ei olisi huomannut, vaikka norsu olisi kävellyt sisälle saliin. Jotain samantyyppistä oli kai tapahtunut muuallakin, mutta en halunnut tarkkailla tällaisia asioita. Tein kuitenkin sen huomion, että jos tunnelma oli juhlamme alussa muistuttanut erään elokuvan tunnelmia, nyt olimme jo melkein ylittäneet ne.

 Menimme baaritiskin äärelle, mutta tällä kertaa en enää halunnut juoda mitään alkoholipitoista vaan kaivoin jääkaapista kylmää Coca-Colaa. Ninakin otti sitä. ”Kiitos”, hän sanoi, kun kaadoin juomaa hänen lasiinsa. Ilmeestä päättelin, että kiitos-sanaan sisältyi muutakin kuin juuri kaatamani Coca-Cola. Hymyilin Ninalle, mutta en sanonut mitään.

 Avohaarapikkujoulumme jatkuivat pitkälle aamuyöhön kunnes osanottajat vähitellen yksi toisensa jälkeen tai pareittain siirtyivät kartanon makuuhuoneisiin, jotka olimme varmuuden vuoksi varanneet käyttöömme. Ainoastaan Petteri ja video-osastollamme työskentelevä Auli lähtivät jonnekin taksilla aamuyöllä.

 Olin alun perin suunnitellut lähteväni kartanosta , kun juhla on ohi, mutta vetäydyin kuitenkin erääseen kartanon makuuhuoneeseen nukkumaan. Kuin sanattomasta sopimuksesta Nina tuli mukaani. Kylpyhuoneessa käytyäni riisuin vähäisen silkkiasuni, joka oli ollut illan aikana miten milloinkin päälläni, ja luikahdin peiton alle isoon parisänkyyn. Makasin sängyllä ja mietin illan tapahtumia. Olin vieläkin sekaisin kaikesta kokemastani, erityisesti siitä, mikä koski Ninaa. Kun hän tuli kylpyhuoneesta, seurasin kuinka hän riisui hitain liikkein pitkän pukunsa. Mietin, miten luoja onkin voinut suoda yhdelle naiselle niin paljon seksuaalista vetovoimaa ja ennen kaikkea taitoa käyttää sitä.

 Kun Nina oli riisunut iltapukunsa ja potkaissut siniset sandaalit jaloistaan, hän seisoi alastomana edessäni. Nyt näin ensimmäisen kerran hänen paljaat rintansa. Ne olivat juuri niin täydellisen kauniit kuin ohuen puvun peittämien ääriviivojen perusteella olin osannut arvatakin. Ne eivät olleet liian pienet eivätkä liian isot vaan juuri sopivan kokoiset. Nännit olivat kauniin punaiset ja ehkä aavistuksen verran keskimääräistä isommat.

 ”No”, Nina sanoi aivan kuin pyytääkseen että arvioisin hänen vartaloaan.

 ”Olet täydellisen kaunis”, vastasin yhtään liioittelematta.

 ”Kiitos, mutta en minä sitä tarkoittanut, vaan että voisitko väistyä, että minäkin mahtuisin sinne sänkyyn”, Nina vastasi ihanasti hymyillen.