Mistä kaikki alkoi?
Tässä on sihteerimme Riitta "avohaarafarkuissa". Miten hän joutui kuvattavaksi selviää, kun luet tämän kertomuksen.
Työskentelen firmassa, jossa keksitään ja markkinoidaan ideoita. En kerro firmastamme vaan eräästä ideasta, jonka joku neropatti keksi, kun istuimme kahvipöydässä. Olimme kehittelemässä rahankeräysmenetelmiä eräälle järjestölle. Mietimme, miksi joku ostaa arvan, vaikka voittomahdollisuus on pieni? Siksikö, että jos voitto on tarpeeksi houkutteleva, jo pelkästä epävarmasta mahdollisuudesta halutaan maksaa?
Yritimme keksiä, mikä olisi riittävän arvokas asia, jonka pienestäkin todennäköisyydestä oltaisiin valmiit maksamaan – tai vaihtoehtoisesti ottamaan riski – mutta joka kuitenkin olisi riittävän halpa, jotta sen voisi tarjota voittajalle. Joku esitti vitsinä, että hän olisi valmis maksamaan sata euroa siitä mahdollisuudesta, että näkisi kauniin sihteerimme alasti. Sihteeri totesi heti painokkaasti, että hän ei suostu sellaiseen.
Mutta suostuisiko sihteerimme, jos hänet valittaisiin arpomalla? Tällä tavalla pienennettäisiin yhden henkilön todennäköisyyttä joutua riisumaan vaatteitaan. Riisumaan joutuvalle annettaisiin tietysti hyvä korvaus. Loppu rahasta menisi pääkohteeseen. Tätä pohdittiin.
Ajatus siitä, että joku esiintyisi muille alasti, tuntui arveluttavalta. Missä alasti esiintyminen tapahtuisi? Kuinka kauan se kestäisi? Liittyisikö siihen jotain muuta? Joku ehdotti, että eikö pelkkä yläosattomissa esiintyminen riittäisi. "Se suosii miehiä", joku naisista protestoi. "No, alaosattomissa sitten", joku vitsaili, ja muut nauroivat.
Seuraavalla viikolla tiedotusosastolla työskentelevät Leena ja Jokke ottivat asian uudelleen esille. He olivat löytäneet nettisivut, joissa esiteltiin muovisia "peep-hole" -housuja miehille ja "open crotch" –housuja naisille. Nämä seksiasut jättävät ne ruumiinosat paljaiksi, jotka yleensä viimeiseen asti peitetään. Leena ja Jokke ehdottivat, että alasti esiintymisen voisi korvata käyttämällä "alhaalta avoimia" asusteita. Niitä olisi helppo tehdä esimerkiksi vanhoista farkuista leikkelemällä. Ne päällä voisi toimia ja työskennellä normaalisti, mutta alastomuusehto kuitenkin täyttyisi. Jos toimistoon tulisi ulkopuolisia, alastomat kohdat voisi hetkessä peittää vaikka kädellään, jos ei muuta keksisi.
Tämä kaikki tuntuu ehkä nyt mielettömältä, mutta tuollainen oli ajatusmaailma ja henki firmassamme. Meitä ei voinut syyttää ainakaan ennakkoluuloisiksi. Asioita ei kokeilematta tuomittu.
Jonkin ajan kuluttua päätimme järjestää "Open Crotch" –arpajaiset, joiden arpa maksaisi sata euroa. Kertyneestä summasta neljäsosa annettaisiin riisujalle ja loppu menisi pääkohteeseen. Lisäksi firma maksaisi voitajalle hänen ostamansa arvan hinnan takaisin. Arpajaispäiväksi määrättiin seuraavan viikon perjantai, ja alaosattomissa esiintyminen tapahtuisi viikkoa myöhemmin. "Kilpailulautakunta" antaisi tekniset ohjeet siitä, kuinka iso avonaisen alueen kuuluu olla. Sen pitäisi paljastaa kaikki se, mikä tavallisesti peitetään.
Arpajaiset järjestettiin, ja päävoiton sai osastomme päällikkö, kolmikymppinen Ritva, joka on punatukkainen, tavallisen näköinen, lyhyehkö nainen. Hän näytti ensiksi järkyttyneeltä kuulleessaan arvonnan tuloksen, mutta totesi sitten, että joka leikkiin lähtee, hän leikin kestäköön.
Viikko kului, ja kaikki odottivat jännittyneenä, millaisissa vaatteissa Ritva saapuisi työpaikalle - vai saapuisiko hän ollenkaan. Hän tuli ja piti päällystakin yllään mahdollisimman pitkään. "Ei tehdä tästä numeroa", hän sanoi. "Tehdään hommiamme ja eletään niin kuin tavallisesti. Minä kärsin rangaistukseni ja te naurakaa, jos haluatte." Tämän sanottuaan hän riisui päällystakin naulakkoon ja käveli työhuoneeseensa. Yksi jos toinenkin vilkuili häntä syrjäsilmällä, mutta kukaan ei kehdannut tuijottaa. Tilanne nolotti muitakin kuin Ritvaa.
Ritva liikkui paljon osastolla, joten päivän mittaan jokainen sai tilaisuuden nähdä, miltä avohaarafarkut näyttävät. Ritva kertoi tehneensä ne vanhoista loppuun kuluneista housuista, jotka hän oli aikonut heittää pois. En pitänyt Ritvaa erityisen houkuttelevana naisena, mutta sain huomata, että vaatetuksella on paljon merkitystä. Ritva näytti aika sievältä erikoisessa asussaan.
Muutaman viikon päästä järjestettiin uudet arpajaiset. Ensimmäisellä kerralla en ollut edes miettinyt mahdollisuutta, että arpa voisi määrätä minut avohousumannekiiniksi. Kuvittelin, että ilman muuta arpaonni suosii kauniimpaa sukupuolta tällaisessa asiassa. Ja niinhän se oli suosinutkin. Nyt kuitenkin olin hieman huolissani mahdollisuudesta, että entäpä jos arpa "suosisi" tällä kertaa minua. Enhän näyttäisi olleenkaan hyvältä avohaarahousuissa. Muotihan oli selvästi naisille tarkoitettu.
Tällä kertaa kohtalo "suosi" toista osastomme naista, Ninaa. Hän oli suunnilleen saman ikäinen kuin Ritva, mutta tyyliltään erilainen. Nina oli matkustellut paljon ja oli rennomman tuntuinen. Ja rennosti hän otti arpajaisvoittonsakin. "No joo", oli hänen kommenttinsa, "pitää kai sitten ottaa sakset esille".
Minun täytyy myöntää, että jännitin hieman, miten Ninan esiintyminen sujuisi, ja miten muut asiaan reagoisivat. Ja miten minä reagoisin. Olin nimittäin joskus aikaisemmin ollut kiinnostunut Ninasta, sillä paitsi että hän on viehättävä nainen, hän on jollakin tavalla minun tyyppiäni. Mietin, miltä tuntuisi nähdä Ninan kriittiset paikat. Ajattelin, että ehkä hän modernina naisena suosii ajeltua linjaa - tai peräti värjättyä.
Avohaarahousut eivät ole sellainen vaatekappale, jotka päällä esiinnytään julkisilla paikoilla, joten Ninakin tuli työhön pitkä päällystakki yllään. "No joo, jatkakaahan vain hommianne", hän huudahti rempseään tyyliinsä kävellessään sisälle toimistoon. "Ei täällä ole mitään näkemistä."
Ei näkemistä? Ehdin jo luulla, että Nina on luopunut leikistä, eikä ole suostunut hommaan. Näin ei ollut, vaan Ninakin oli leikissä mukana. Hänen housujensa aukko oli hieman pienempi kuin Ritvan, mutta ne oli kuitenkin tehty ohjeiden mukaan - eikä Ninakaan ollut ajellut alapäätään, vaikka niin olin kuvitellut. Sievä musta karvoitus pilkisti hänenkin samettifarkuistaan.
Nina selvisi haasteestaan yhtä hyvin kuin Ritvakin. Hän suostui jopa poseeraamaan oheisessa kuvassa, joka otettiin naapuritontilla olevan hylätyn verstaan pihassa. Siellä oli kuvattu Ritvakin. Valitettavasti kummastakaan ei ole takaa päin otettuja kuvia. Niistä näkisi, että avohaarahousut todella ovat avonaiset edestä taakse. Ninan söpö takapuoli vilahteli kauniisti, kun hän käveli toimistomme käytävällä.
Open Crotch -arpajaiset osoittautuivat niin hyväksi tavaksi kerätä rahaa, että ne päätettiin järjestää vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa naiset esittivät toivomuksen, että arpaonni suosisi vaihteeksi miehiä. Toive ei toteutunut, sillä päävoitto meni sihteerillemme Riitalle. Hän oli kolmesta voittajasta ehkä vähiten valmis tekemään osuutensa, ja välillä näytti jo siltä, että arpajaisperinne katkeaa. Sovittuna aikana Riitta kuitenkin tuli työpaikalle avohaarafarkuissa. Hän yritti olla mahdollisimman huomaamaton ja istuskeli koko päivän työpöytänsä ääressä. Paksu villapusero peitti lähes sääntöjen vastaisesti sen, mitä ei olisi kuulunut peittää. Me muut ymmärsimme Riitan ujouden ja uppouduimme omiin töihimme emmekä vilkuilleet Riitan suuntaan. Pari kertaa kuitenkin näin hänet kävelemässä varastoon ja takaisin ja totesin, että hän on kaunis nainen. Asiaan vain ei tule kiinnitettyä huomiota. Jos olisi järjestetty "alapääkauneuskilpailu", Riitta olisi ollut voittajasuosikki - laajemmassakin kisassa kuin pelkästään työpaikallamme.
Halusimme Myös Riitasta kuvan kokoelmiimme, ja yllättäen Riitta suostuikin kuvattavaksi firman saunan laiturilla. Tämän tarinan ensimmäinen kuva esittää häntä. Riitta on ujo tyttö, joten hieno suoritus häneltä.
Nyt joku ehkä jo miettii, tähänkö tarina loppuu. Nuo kolme naistako olivat ainoat huono-onniset. Tai onnekkaat, sillä saihan suorituksesta mukavasti rahaa. Eikö kukaan mies joutunut pitämään avohaarahousuja?
Kyllä joutui. Minä! Arpajaiset järjestettiin vielä kerran, ja tällä kertaa pääpotti – eihän muita potteja ollutkaan – tuli minulle.
Mitä! Minäkö?
Alkusäikähdyksestä selvittyäni aloin tehdä valmisteluja. Kokeilin monenlaisia asuja ja pilasin jopa yhdet farkut leikellessäni niitä liikaa.
Ensimmäiseen toimivaan yhdistelmään kuului 1940-luvulta peräisin oleva nahkatakki sekä pieneksi käyneet risat farkut. Tunsin itseni melkein Indiana Jonesiksi vedettyäni vielä halvan Hennes & Mauritz -hatun päähäni. Olisi suorastaan tehnyt mieli lähteä luontoon vaeltamaan. Vaikka farkut olivat muutamaa numeroa liian pienet, ei kiristänyt eikä puristanut mistään. Asu ei kuitenkaan ollut tarpeeksi edustava työpaikalle.
Seuraavaksi kokeilin nahkatakkia suorien housujen kanssa. Tämä yhdistelmä näytti paremmalta, mutta nahkatakki oli liian kuuma sisällä pidettäväksi. Kokeilin myös muita puseroita, joissa useimmissa oli se vika, että ne peittivät liikaa eli olivat sääntöjen - tai pukeutumiskoodin - vastaisia.
Lopulta päädyin tummaan pukuun ja suoriin housuihin. Ne olivat paras vaihtoehto työpaikalla pidettäväksi - olinhan sentään johtavassa asemassa.
Open Crotch -päivää edeltävänä yönä en nukkunut paljonkaan ja aamulla olin niin hermona, että nappasin yhden rauhoittavan tabletin ja otin toisen mukaan työpaikalle. Myöhästyin hieman, ja muut olivat jo työpöytiensä ääressä, kun saavuin. "Nuo housuthan istuvat hyvin", naurahti Ritva katsoessaan kun riisuin päällystakkia. "Paljon paremmin kuin ne, joita minä käytin". Mumisin jotain myöntävää ja totesin, että housut ovat ikivanhat ja joutivat tällaiseen käyttöön. Ja totta. Ne olivat juuri sopivasti pienet ja puristavat, joten haarojen aukaisun jälkeen ne olivat kuin mittojeni mukaan tehdyt.
Kun kävelin toimistossa ja hain tavaroita, tulin joskus vilkaisseeksi alaspäin. Tuntui aika oudolta, kun näki oman alastoman ruumiinosansa roikkuvan vapaasti housujen ulkopuolella kaikkien katseltavana. Ja kyllähän jalkoväliäni vilkuiltiin, vaikka yritin olla huomaamatta sitä.
Oli viikon viimeinen työpäivä, ja viikonlopun kunniaksi päätimme juoda lasilliset samppanjaa kokoushuoneessa. Eräästä tilaisuudesta oli jäänyt ylimääräiseksi pari pulloa, ja joku ehdotti, että nyt olisi sopiva tilanne avata ne.
En muistanut väsymystäni, joka oli hetkellisesti hellittänyt, kun olimme menneet kokoushuoneeseen. En muistanut sitäkään, että olin ottanut rauhoittavia tabletteja. Vasta juotuani pari lasillista samppanjaa nämä asiat palautuivat mieleeni. Alkoi väsyttää, ja olo oli omituinen. Tuntui, että olen aivan sekaisin. Istuuduin toimistotuoliin, joka oli keskellä lattiaa. Silmäni räpsähtelivät kiinni väsymyksestä. Puoliunessa osallistuin välillä keskusteluun, mutta kommenttini eivät tainneet olla kovin järkeviä. Jossakin vaiheessa puhe kääntyi open crotch -arpajaisiin ja housuihini. Joku naisista kysyi, miten olen ne tehnyt ja miltä niissä esiintyminen tuntuu.
Väsymys ja rauhoittavat tabletit ja samppanja saavat joskus aikaan ihmeellisiä asioita. Höpöttäessäni siitä, miltä housut tuntuvat ja millaista niissä kulkeminen on, aloin tuntea kontrolloimatonta tunnetta alavartalossani sillä alueella, missä tavallisesti on housua. Tiesin olevani väsynyt, mutta en kokenut olevani kiihottunut. Jostakin syystä alapääni tuntui olevan eri mieltä asiasta. Tunsin, että penikseni ei ollut enää täysin lepotilassa, mutta ei onneksi vielä aivan jäykkänäkään. Vetäisin takin lievettä sen peitoksi ja toivoin, ettei kukaan huomaisi mitään. Arvelin, että tahdonvoimallani saan "asiat taas pian hallintaan". Olin kuitenkin siinä määrin väsymyksestä ja kemikaaleista sekaisin, että en enää pystynyt kontrolloimaan mitä tapahtuu. Penikseni nousi esille takin raosta ja sojotti kivikovana kohti huoneen kattoa. Tunsin kuinka ahdistuksen hiki virtasi kasvoillani. Tilanne oli kiusallinen. Suunnittelin, että ryntään vessaan ja mumisen matkalla, että sori vaan, mutta...
En kuitenkaan rynnännyt mihinkään. Yllättäen ujo Riitta oli ensimmäinen, joka kommentoi tilannettani. "Hei otetaan se kuva nyt", hän sanoi ja katsoi jalkoväliini, jonka peittona yritin pitää kättäni. Muutama muu huomasi, mitä oli tekeillä, ja he yhtyivät ehdotukseen. "Nyt tulee kunnon kuva", totesi Petteri nauraen ja lähti hakemaan kameraa. "Enhän minä voi", mutisin vastustellen ja yritin selittää, että en ole tarkoittanut, että kävisi näin, ja että väsymys ja samppanja kai tekevät temppujaan.
Istuin tuolissa, ja oloni muuttui yhä vain sekavammaksi. Tuntui kuin olisin nähnyt unta, eikä mikään olisi ollut todellista. Audio-osaston Leena ja Johanna kurkistelivat pöydän takaa ja kyselivät, mitä oikein on tekeillä. Niinpä - tätä en voi selittää muuten kun sekavuuden syyksi - avasin haarani levälleen ja annoin kaikkien katsella jäykistynyttä penistäni mitään peittelemättä ja mitään salaamatta. "Oho", kuulin jonkun tytöistä sanovan.
Petteri tuli kameran kanssa ja kysyi, missä kuva otetaan. Naiset kehottivat minua siirtymään huoneen päätyyn kuvan ottamista varten. "Pidä se vain pystyssä", tiedotusosaston Tiina neuvoi. Kömmin ylös ja kävelin huoneen päätyyn. Oloni oli sekava ja kaikki tuntui yhdentekevältä. Ajattelin, että mitäs väliä millään on. Seisokoon, jos haluaa. Ja se todella näytti haluavan.
Olin sen verran sekaisin, että jopa hymyilin, kun Petteri nappaili minusta kuvia, ja naiset nauroivat. Sanoin "hei, hei vaan" ja kohottelin penistäni lihaksia jännittämällä aivan kuin huiskuttaisin kädellä joillekin. Kun kuvat oli otettu, sain asiat vähitellen kontrolliini. Kun samppanjan ja rauhoittavien tablettien vaikutus lakkasi, moraalinen krapula iski, ja häpesin temppujani.
Seuraavana maanantaina tulin työpaikalle nolona ja ilmoitin, että avohaarabileiden järjestäminen lopetetaan toistaiseksi. Jos rahaa tarvitaan, sitä kerätään jollakin perinteisellä tavalla. Tämän jälkeen asiasta ei enää juuri puhuttu. Sen verran vihjasin Petterille, joka oli kuvia ottanut, että en todellakaan ole "niitä miehiä", joilla on tapana kiihottua toisten miesten seurassa. Kaikki oli johtunut vain väsymyksestä ja samppanjasta.
Alkusäikähdyksestä selvittyäni aloin tehdä valmisteluja. Kokeilin monenlaisia asuja ja pilasin jopa yhdet farkut leikellessäni niitä liikaa.
Ensimmäiseen toimivaan yhdistelmään kuului 1940-luvulta peräisin oleva nahkatakki sekä pieneksi käyneet risat farkut. Tunsin itseni melkein Indiana Jonesiksi vedettyäni vielä halvan Hennes & Mauritz -hatun päähäni. Olisi suorastaan tehnyt mieli lähteä luontoon vaeltamaan. Vaikka farkut olivat muutamaa numeroa liian pienet, ei kiristänyt eikä puristanut mistään. Asu ei kuitenkaan ollut tarpeeksi edustava työpaikalle.
Seuraavaksi kokeilin nahkatakkia suorien housujen kanssa. Tämä yhdistelmä näytti paremmalta, mutta nahkatakki oli liian kuuma sisällä pidettäväksi. Kokeilin myös muita puseroita, joissa useimmissa oli se vika, että ne peittivät liikaa eli olivat sääntöjen - tai pukeutumiskoodin - vastaisia.
Lopulta päädyin tummaan pukuun ja suoriin housuihin. Ne olivat paras vaihtoehto työpaikalla pidettäväksi - olinhan sentään johtavassa asemassa.
Open Crotch -päivää edeltävänä yönä en nukkunut paljonkaan ja aamulla olin niin hermona, että nappasin yhden rauhoittavan tabletin ja otin toisen mukaan työpaikalle. Myöhästyin hieman, ja muut olivat jo työpöytiensä ääressä, kun saavuin. "Nuo housuthan istuvat hyvin", naurahti Ritva katsoessaan kun riisuin päällystakkia. "Paljon paremmin kuin ne, joita minä käytin". Mumisin jotain myöntävää ja totesin, että housut ovat ikivanhat ja joutivat tällaiseen käyttöön. Ja totta. Ne olivat juuri sopivasti pienet ja puristavat, joten haarojen aukaisun jälkeen ne olivat kuin mittojeni mukaan tehdyt.
Kun kävelin toimistossa ja hain tavaroita, tulin joskus vilkaisseeksi alaspäin. Tuntui aika oudolta, kun näki oman alastoman ruumiinosansa roikkuvan vapaasti housujen ulkopuolella kaikkien katseltavana. Ja kyllähän jalkoväliäni vilkuiltiin, vaikka yritin olla huomaamatta sitä.
Oli viikon viimeinen työpäivä, ja viikonlopun kunniaksi päätimme juoda lasilliset samppanjaa kokoushuoneessa. Eräästä tilaisuudesta oli jäänyt ylimääräiseksi pari pulloa, ja joku ehdotti, että nyt olisi sopiva tilanne avata ne.
En muistanut väsymystäni, joka oli hetkellisesti hellittänyt, kun olimme menneet kokoushuoneeseen. En muistanut sitäkään, että olin ottanut rauhoittavia tabletteja. Vasta juotuani pari lasillista samppanjaa nämä asiat palautuivat mieleeni. Alkoi väsyttää, ja olo oli omituinen. Tuntui, että olen aivan sekaisin. Istuuduin toimistotuoliin, joka oli keskellä lattiaa. Silmäni räpsähtelivät kiinni väsymyksestä. Puoliunessa osallistuin välillä keskusteluun, mutta kommenttini eivät tainneet olla kovin järkeviä. Jossakin vaiheessa puhe kääntyi open crotch -arpajaisiin ja housuihini. Joku naisista kysyi, miten olen ne tehnyt ja miltä niissä esiintyminen tuntuu.
Väsymys ja rauhoittavat tabletit ja samppanja saavat joskus aikaan ihmeellisiä asioita. Höpöttäessäni siitä, miltä housut tuntuvat ja millaista niissä kulkeminen on, aloin tuntea kontrolloimatonta tunnetta alavartalossani sillä alueella, missä tavallisesti on housua. Tiesin olevani väsynyt, mutta en kokenut olevani kiihottunut. Jostakin syystä alapääni tuntui olevan eri mieltä asiasta. Tunsin, että penikseni ei ollut enää täysin lepotilassa, mutta ei onneksi vielä aivan jäykkänäkään. Vetäisin takin lievettä sen peitoksi ja toivoin, ettei kukaan huomaisi mitään. Arvelin, että tahdonvoimallani saan "asiat taas pian hallintaan". Olin kuitenkin siinä määrin väsymyksestä ja kemikaaleista sekaisin, että en enää pystynyt kontrolloimaan mitä tapahtuu. Penikseni nousi esille takin raosta ja sojotti kivikovana kohti huoneen kattoa. Tunsin kuinka ahdistuksen hiki virtasi kasvoillani. Tilanne oli kiusallinen. Suunnittelin, että ryntään vessaan ja mumisen matkalla, että sori vaan, mutta...
En kuitenkaan rynnännyt mihinkään. Yllättäen ujo Riitta oli ensimmäinen, joka kommentoi tilannettani. "Hei otetaan se kuva nyt", hän sanoi ja katsoi jalkoväliini, jonka peittona yritin pitää kättäni. Muutama muu huomasi, mitä oli tekeillä, ja he yhtyivät ehdotukseen. "Nyt tulee kunnon kuva", totesi Petteri nauraen ja lähti hakemaan kameraa. "Enhän minä voi", mutisin vastustellen ja yritin selittää, että en ole tarkoittanut, että kävisi näin, ja että väsymys ja samppanja kai tekevät temppujaan.
Istuin tuolissa, ja oloni muuttui yhä vain sekavammaksi. Tuntui kuin olisin nähnyt unta, eikä mikään olisi ollut todellista. Audio-osaston Leena ja Johanna kurkistelivat pöydän takaa ja kyselivät, mitä oikein on tekeillä. Niinpä - tätä en voi selittää muuten kun sekavuuden syyksi - avasin haarani levälleen ja annoin kaikkien katsella jäykistynyttä penistäni mitään peittelemättä ja mitään salaamatta. "Oho", kuulin jonkun tytöistä sanovan.
Petteri tuli kameran kanssa ja kysyi, missä kuva otetaan. Naiset kehottivat minua siirtymään huoneen päätyyn kuvan ottamista varten. "Pidä se vain pystyssä", tiedotusosaston Tiina neuvoi. Kömmin ylös ja kävelin huoneen päätyyn. Oloni oli sekava ja kaikki tuntui yhdentekevältä. Ajattelin, että mitäs väliä millään on. Seisokoon, jos haluaa. Ja se todella näytti haluavan.
Olin sen verran sekaisin, että jopa hymyilin, kun Petteri nappaili minusta kuvia, ja naiset nauroivat. Sanoin "hei, hei vaan" ja kohottelin penistäni lihaksia jännittämällä aivan kuin huiskuttaisin kädellä joillekin. Kun kuvat oli otettu, sain asiat vähitellen kontrolliini. Kun samppanjan ja rauhoittavien tablettien vaikutus lakkasi, moraalinen krapula iski, ja häpesin temppujani.
Seuraavana maanantaina tulin työpaikalle nolona ja ilmoitin, että avohaarabileiden järjestäminen lopetetaan toistaiseksi. Jos rahaa tarvitaan, sitä kerätään jollakin perinteisellä tavalla. Tämän jälkeen asiasta ei enää juuri puhuttu. Sen verran vihjasin Petterille, joka oli kuvia ottanut, että en todellakaan ole "niitä miehiä", joilla on tapana kiihottua toisten miesten seurassa. Kaikki oli johtunut vain väsymyksestä ja samppanjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti